Kutsunnat alkavat – pohjalaiskunnissa kutsuntatilaisuuksiin osallistuu tänä vuonna 3 000 nuorta

Kutsunnat alkavat nyt maanantaina Laihialta ja jatkuvat tiistaina Etelä-Pohjanmaalle. Keski-Pohjanmaan kierros alkaa ensi viikolla.

Puolustusvoimien kutsunnat-kyltti rakennuksen edustalla.
Pohjalaismaakuntien kutsuntakierros kestää joulukuulle asti. Arkistokuva. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Kutsuntoihin osallistuu tänä vuonna pohjalaismaakunnissa noin 3000 miestä.

Koko syksyn kestävä kutsuntakierros alkaa nyt maanantaina Pohjanmaalta, missä ensimmäinen kutsuntatilaisuus on Laihialla.

Tiistaina vuorossa ovat Etelä-Pohjanmaalla Teuva, Karijoki ja Isojoki. Ensi viikon tiistaina (26.8.) kutsuntakierros alkaa myös Keski-Pohjanmaalla Kaustisella.

Tänä vuonna toimitetaan vuonna 2007 syntyneiden asevelvollisten kutsunnat.

– Arvelisin, että tänäkin vuonna kutsuntoihin on tulossa reippaita, maanpuolustustahtoisia nuoria ihmisiä, sanoo Puolustusvoimain Pohjanmaan aluetoimiston päällilkkö, everstiluutnantti Pasi Heinua.

Kutsuntatilaisuudessa osallistujat saavat tiedon palveluspaikastaan ja palvelusajankohdasta.

Pohjalaismaakunnista mennään suorittamaan asepalvelusta yleisimmin Kainuun prikaatiin tai Porin prikaatiin.

Heinuan mukaan Porin prikaatiin Niinisaloon ohjautuvat erityisesti Etelä-Pohjanmaan eteläisten kuntien, kun Isojoen, Karijoen, Alavuden ja Ähtärin nuoret.

Kutsuntatilaisuudessa asevelvollisilla on mahdollisuus esittää toiveita palveluspaikastaan, Heinua muistuttaa.

Vaikka maanpuolustukseen liittyvät asiat kuten Venäjän hyökkäyssota ja Nato-jäsenyys ovat tällä hetkellä usein esillä mediassa, ei kutsuntatilaisuuksissa niitä erityisesti korosteta.

– Kun itse pidän kutsuntojen avajaispuhetta, mainitsen, että puolustusliiton lähtökohta on, että kukin jäsenmaa huolehtii ensisijaisesti omasta puolustuksestaan eli meillä on velvollisuus puolustaa omaa maata. Meihin ei kohdistu sotilaallista uhkaa, Heinua sanoo.

Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen on käynnissä ja päättyy tammikuun puolivälissä.