Turun kaupunki teettää selvityksen superbussien kustannuksista ja kapasiteetista. Asiasta päätti yksimielisesti maanantai-iltapäivällä kokoontunut kaupunginhallitus.
Superbusseja halutaan selvittää vaihtoehtona raitiovaunulle. Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen arvioi aiemmin Ylelle, että selvitys tulee maksamaan kymmeniä tuhansia euroja.
Selvitykseen sisällytetään laskelmat muun muassa infran rakentamisen kustannuksista, kalustosta ja liikennöintikapasiteetista. Myös kaupunkikehitysvaikutukset otetaan tarkastelussa huomioon.
– Saamme tietoa, miten superbussiteknologia on kehittynyt ja miten se soveltuu kaupungin valitsemalle linjalle, sanoo Turun kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen.
Heikkisen mukaan selvityksessä pureudutaan bussiolosuhteiden rakentamisen teknisiin vaatimuksiin. Selvityksen tekijä päätetään Heikkisen mukaan myöhemmin.
Superbussilla tarkoitetaan nivellettyä bussia, johon mahtuu suunnilleen yhtä paljon matkustajia kuin raitiovaunuunkin. Bussit kulkisivat omia kaistojaan pitkin, kuten raitiovaunutkin.
– Selvitystä on aikaa tehdä neljä kuukautta, eli se rajaa tietysti selvitysten laajuutta. Ihan kaikkia asioita ei pystytä tutkimaan, kuten kairaamaan maaperää. Sellaiset asiat jäävät toteutusvaiheeseen, Heikkinen sanoo.
Selvityksen tilaaminen viivästyttää raitiotiepäätöstä, joka kaupunginvaltuuston piti alun perin tehdä loppuvuoden aikana. Kaupuginhallitus linjasi maanantaina, että investointipäätös on tehtävä viimeistään kesäkuussa 2026.
Turussa on aiemminkin selvitetty superbussien hankkimista. Vuonna 2018 valmistuneen aiemman selvityksen mukaan superbussit tulisivat jopa 40 prosenttia halvemmaksi kuin raitiotie. Selvitystä halutaan päivittää, jotta päätös perustuu ajantasaisiin tietoihin.
Juttua päivitetty klo 16.28: Tuomas Heikkisen kommentit.