Vimpelin liikuntahalli paloi kesäkuussa.
Vakuutus korvaa uuden hallin rakentamisen ja keskeytysvakuutus turvaa siellä olleen toiminnan siirtämisestä aiheutuvia kuluja, kuten tilavuokria, vuoden ajan.
Tämänhetkisen arvion mukaan uuteen halliin voitaisiin päästä vuodenvaihteessa 2026–2027, sanoo kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli.
Vakuutuksen korvaukset eivät siis kata koko hallitonta aikaa, vaan osa kuluista jää kunnalle.
– Olemme jo käyneet keskusteluja vaalipiirin kansanedustajien kanssa asiasta. Yksi mahdollisuus voisi olla niin sanotut eduskunnan joululahjarahat.
Valtion taloustilanne on tiukka, joten pelkästään optimistinen Leijonanmieli ei ole. Hän kuitenkin toivoo, että lasten ja nuorten liikkumisen tukeminen katsottaisiin valtiontasolla niin tärkeäksi, että jotain avustusta saataisiin.
Leijonanmieli on myös urheiluseura Vimpelin vedon puheenjohtaja. Hallittomuus on ollut mullistus sekä seuran että koulujen toiminnalle.
– Vaatii mielikuvitusta, miten toiminta järjestetään.
”Liikunnasta ei karsita”
Vimpelin koulut ovat käyttäneet liikuntahallia sisäliikuntatilana. Nyt, kun lukuvuotta suunnitellaan ilman hallin tarjoamia tiloja, koululaisille on luvassa tavallista enemmän ulkoliikuntaa.
– Ajatus on, että liikunnasta ei karsita. En itse näe ollenkaan huonona, että nuoret menevät hiihtämään tai luistelemaan.Voi tehdä koulunkäynnille hyvääkin, ettei jatkuvasti olla sisätiloissa, Leijonanmieli sanoo.
Kouluilla on lainattavia liikuntavälineitä niille oppilaille, joilla ei esimerkiksi luistimia tai suksia ole. Uusi tilanne saattaa kuitenkin tarkoittaa liikuntavälineinvestointeja.
– Meillä on tähän asti ollut jo ihan hyvät ulkoliikuntavälineet, ja muun muassa pyöriäkin koululaisille. Mutta veikkaukseni on, että varmasti jonkin verran välineisiin pitää investoida.
Vimpeli tulee vuokraamaan liikuntatiloja myös lähikunnista ja keskusteluja on Leijonanmielen mukaan käyty myös esimerkiksi Luoma-ahon kylätalon käyttömahdollisuuksista.
Korisliigassa pelaavat Vimpelin Vedon naiset tulevat pelaamaan kotiottelunsa alkavalla kaudella Lapualla. Joukkue harjoittelee Kuortaneella.
Uutta suunnitellaan
Uuden liikuntahallin paikkaa ei ole vielä päätetty. Mahdollista on, että se nousee vanhan paikalle. Toinen vaihtoehto voisi olla esimerkiksi niin sanottu Lehtolan tontti. Kunnanhallitus käsittelee uuden hallin rakentamispaikkaa tänään maanantaina kokouksessaan.
Vakuutus kattaa hallin rakentamisen sellaisin palveluin, mitä vanhassa hallissa oli. Jos jotain halutaan lisää, rahaakin on budjetoitava jostain.
Uusi halli ja sen mahdollisesti vaatimat investoinnit noussevat jo tänä syksynä esille ensi vuoden talousarviota valmisteltaessa.