Uimakoulut täyttyivät jopa sekunneissa Tampereella – syynä kesä

Tuhat innokasta ei mahtunut uimakouluun Tampereella. Myös Nokialla uimakoulut täyttyivät hetkessä.

Uimakoululaisia uimastadionin altaassa.
Noin 400 lasta ja nuorta lisää olisi tahtonut mukaan Tampereen kaupungin järjestämiin uimakouluihin. Kuvituskuva. Kuva: Mårten Lampèn

Tampereen kaupungin järjestämiin syksyn uimakouluihin on ollut ennätyksellinen tungos.

Ainakin osin syynä on kesällä tapahtuneiden hukkumisten määrä. Näin uskoo johtava liikunnanohjaaja Tommi Liimatta Tampereen kaupungilta.

Liimatta kertoo, että 11. elokuuta alkaneessa haussa uimakouluihin ilmoittautui reilut 1 600 ihmistä, joista jonoon tai ilman paikkaa jäi noin tuhat.

Näistä reilut 400 oli 6–16-vuotiaita lapsia ja nuoria.

Erityisen suosittuja olivat aivan pienten lasten eli 3–5-vuotiaiden ryhmät, joiden paikat menivät arviolta sekunneissa.

Kaiken kaikkiaan ilmoittautujia oli Liimatan mukaan noin sata enemmän kuin viime vuonna.

– Uskon, että yksi syy innostukseen olivat kesän uutiset hukkumisista eri puolilla maata.

Uimarit kävelee Pyhäjärveen Pyynikin uimarannalla.
Erityisesti helteinen heinäkuu oli hukkumiskuolemien kannalta synkkä. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Heinäkuussa hukkui 28 ihmistä, mikä on 12 enemmän kuin viime vuonna.

Hukkumiset olivat Liimatan mukaan myös syy siihen, miksi uintiopetusryhmiä haluttiin lisätä. Tampereen maauimalaan on lisätty nyt neljä uutta ryhmää.

Liimatta sanoo, että jatkossa on myös tarkoitus vähentää jonkin verran vesijumppia, jotta varsinaisen uintiopetuksen määrää voidaan kasvattaa.

– Vetoan myös vanhempien omaan aktiivisuuteen, että he veisivät omatoimisesti lapset uimaan vapaa-ajalla.

Tampereen kaupungin uimakouluja järjestetään kaikenikäisille. Syyskauden uusiin ryhmiin pääsee ilmoittautumaan vielä myöhemmin 15. syyskuuta ja 13. lokakuuta.

Uimaopetusta antavat myös eri uimaseurat ja yksityishenkilöt.

Tampere kaavailee tulevaisuudessa uusia uimahalleja Linnainmaalle ja Hiedanrantaan, sekä Pirkkalan rajalle.

Nokialla ryhmät täynnä minuuteissa

Innostus uimaopetusta kohtaan pääsi yllättämään myös Tampereen naapurikunnassa Nokialla elokuun puolivälissä.

Tarjolla oli syyskaudelle kuusi uimakouluryhmää yli 5-vuotiaille ja kaksi perheuimakouluryhmää 2–5-vuotiaille.

– Kaikki ryhmät täyttyivät noin kolmessa minuutissa, kertoo uimahallipalveluesimies Pirkka Vigren Nokian kaupungilta.

Vigrenin mukaan kesän uutisten jälkeen oli ennakoitu, että tulijoita saattaisi olla, mutta ilmoittautumisen nopeus yllätti siitä huolimatta.

– Kyllä tämä oli meillä poikkeuksellista.

Yle selvitti myös Ylöjärven ja Kangasalan uimakoulujen tilanteet, mutta niissä ilmottautuminen ei poikennut normaalista.