Väkivaltatapahtumien tai uhkailujen määrä on yli kaksinkertaistunut Pohjanmaan hyvinvointialueen psykiatrian osastoilla tällä vuosikymmenellä.
Vuonna 2022 tapauksia oli 65 ja seuraavana vuonna 47. Viime vuonna määrä oli 129, ja tänä vuonna heinäkuun loppuun mennessä jo 151.
Tämän vuoden korkea luku ja määrän kasvu johtuvat yhden osaston poikkeuksellisesta ja pitkittyneestä tilanteesta, arvioi Pohjanmaan hyvinvointialueen psykiatrian poliklinikan ylihoitaja Tanja Jaakola.
– Tilastosta voidaan todeta ainakin ilmoitusaktiivisuuden nousseen, mikä on hyvä asia, Jaakola sanoo.
Väkivaltaa eniten akuuttiosastoilla
Jaakola kertoo, että kukin henkilö tekee ilmoituksen työtapaturmasta henkilökohtaisesti. Jos useat työntekijät ovat kokeneet väkivaltaa samassa tilanteessa, saattaa siitä olla useita ilmoituksia.
Jaakolan mukaan osastoilla voi myös esiintyä väkivaltaa, joka kohdistuu potilaaseen itseensä. Väkivalta voi myös kohdistua toiseen potilaaseen. Nämä tapaukset eivät kuitenkaan ole tilastossa mukana.
Väkivaltaa ja sen uhkaa on Jaakolan mukaan enemmän akuuttiosastoilla kuin muualla. Tarkkaa arviota esiintymistiheydestä on silti vaikea antaa.
– Saattaa olla, että osastolla on peräkanaa useita erilaisia väkivaltatapahtumia tai sen uhkaa, ja sitten on ajanjaksoja, jolloin on rauhallista. Toiminnan luonne on hyvin vaihteleva, Jaakola sanoo.
Pohjanmaan hyvinvointialueella on juuri alettu kokeilla tiedonkeruuta väkivaltatapahtumien esiintyvyydestä tuhatta hoitopäivää kohden. Siitä ei vielä kuitenkaan ole tietoa saatavilla.
Vain pieni osa tapauksista johtaa rikosilmoitukseen. Jaakolan mukaan rikosilmoituksen tekeminen tapauksista on hyvin harvinaista.