Suomen olympiakomitea nimittää uuden toimitusjohtajansa kesäkuussa poistuneen Taina Susiluodon tilalle joko elokuun lopussa tai syyskuun alussa. Rekrytoinnissa isoa roolia näyttelevä puheenjohtaja Petteri Kilpinen kertoi elokuun alussa Helsingin Sanomissa, että paikkaa haki noin 50 henkilöä, joista yksikään ei ollut komitean nykyinen työntekijä.
Nyt näyttää kuitenkin selvältä, että Olympiakomitea ei saa operatiiviseksi johtajakseen juuri haluamaansa nimeä, sillä kaksi aivan selkeää kärkiehdokasta kieltäytyi kunniasta rekrytointiprosessin aikana.
Sekä työelämäprofessori ja Urheiluliiton entinen puheenjohtaja Sami Itani että urheiluakatemia Urhean toimitusjohtaja Simo Tarvonen ilmoittivat, että eivät ole käytettävissä.
Itani ja Tarvonen vahvistivat asian torstaina Yle Urheilulle.
– Hienoa, että nimeni nousi esille, mutta en edes harkinnut. Aalto-yliopiston työelämäprofessuuri ja perheyhtiö pitävät minut juuri sopivan kiireisenä. Työskentely ry-pohjaisessa toiminnassa ei myöskään lähtökohtaisesti kiehtonut, Sami Itani sanoi.
”Lupaava muutosura”
Hän korosti toivovansa, että työhön saadaan kovan luokan tekijä.
– Olympiakomitea on uuden luottamusjohtonsa ja huippu-urheilujohtonsa vedolla erittäin lupaavalla muutosuralla, ja työskentely näiden kahden instanssin apuna on jollekulle upea mahdollisuus ja haaste. Mutta minä en ole se henkilö.
Itaniin olivat yhteydessä sekä Olympiakomitean luottamusjohto että rekrytointitoimeksiannon saanut headhunter-yhtiö.
Olympiakomitea ilmoitti kesäkuussa valinneensa uudeksi huippu-urheilujohtajakseen Luisteluliiton huippu-urheilujohtajan, kolminkertaisen olympiaedustajan Janne Hännisen. Toimitusjohtajuutta on Susiluodon lähdettyä hoitanut vt-pohjalta varatoimitusjohtaja Petri Keskitalo.
Arvostettu akatemiajohtaja Simo Tarvonen kertoi Yle Urheilulle myös omien neuvottelujensa komitean toimitusjohtajan työstä olleen hyvin lyhyet.
– Hännisen Jannen ja nykyisen hallituksen ansiosta kyllä uskon, että huippu-urheiluaspektit nousevat Olympiakomiteassa taas niille kuuluvaan asemaan.
Tarvonen katsoi kuitenkin, että auttaa parhaiten suomalaista huippu-urheilua nykyisessä työssään Helsingin Mäkelänrinteeseen rakennetun, vuosikymmenen alussa valmistuneen Urhea-kompleksin ja siihen kytkeytyvän urheiluakatemian johdossa.
– Nykyinen työni on äärimmäisen kiinnostava ja motivoiva. Nyt, kun Urhean seiniä on tarpeeksi ihasteltu, pääsemme myös toden teolla panostamaan siihen tärkeimpään eli toiminnan laatuun.