Vaasan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt pitää salassa seurakunnan työntekijöiden seurakuntaneuvostolle ja Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulille lähettämän kirjeen sekä siihen laaditun vastineen. Ylen tiedossa ei ole, kuinka moni seurakunnan työntekijä kirjeen on allekirjoittanut.
Päätös perustuu julkisuuslain (621/1999) 24 §:n 6 kohtaan, jonka mukaan kanteluasiakirjat voidaan pitää salassa, jos niiden julkistaminen ennen asian ratkaisua voisi aiheuttaa vahinkoa tai perusteetonta leimaamista asian osallisille.
Päätös oli yksimielinen ja vastaehdotuksia esitykselle ei tehty.
Seurakunnan työntekijät lähettivät kesäkuussa seurakuntaneuvostolle ja Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulille kirjeen, jossa he tuovat esiin huolensa työyhteisön tilanteesta.
Työyhteisön eripuran ytimessä on Ylen haastattelemien lähteiden mukaan kirkkoherra Teijo Peltola.
Ylen haastattelemat lähteet ovat aiemmin kuvanneet, että erilaiset Raamattu- ja ihmiskäsitykset ovat jakaneet työyhteisöä kahtia.
Useat median edustajat ovat pyytäneet saada kopion kirjeestä.
Yhteinen kirkkoneuvosto kuitenkin päätti, että asiakirjat eivät ole julkisia ennen asian ratkaisua.
Uudistuneen kirkkolain mukaan Vaasan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto vastaa asiakirjahallinnosta ja asiakirjojen julkisuudesta.
Kirkkolain ja julkisuuslain mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia, ellei laissa toisin määrätä.
Kirkkoneuvoston mukaan kirje täyttää tässä tapauksessa kantelun tunnusmerkit: siinä arvostellaan viranhaltijan toimintaa ja toivotaan työnantajalta toimenpiteitä.
Kirjeen sisältö on arvioitu sisältävän muun muassa viranhaltijan toiminnan ja persoonallisuuden arviointia sekä negatiivisia luonnehdintoja ilman konkreettisia esimerkkejä.
Kirjeen julkistaminen kirkkoneuvoston mukaan tässä vaiheessa voisi antaa ulkopuolisille virheellisen kuvan viranhaltijan toiminnasta ja aiheuttaa kohtuutonta haittaa ennen asian lopullista ratkaisua.
Päätöksen mukaisesti kirje ja myös vastine ovat salassa pidettäviä siihen saakka, kunnes asia on käsitelty ja saanut lainvoimaisen ratkaisun.
Artikkelia täsmennetty 27.8.2025 klo 13.11. Lisätty tieto, että kirjeen seurakuntaneuvostolle on lähettänyt osa henkilöstöstä, ei kaikki. Ylen tiedossa ei ole, kuinka moni kirjeen on allekirjoittanut. Seurakuntaneuvosto on aiemmin perustellut ratkaisua yksilönsuojalla.