Lakkautettu teatteri pakattiin varastoon, palo tehdä säilyi – Kuusankosken teatteri suunnittelee juhlavuoden esitystä

Kuusankosken teatteri kokoaa rivejään viimevuotisen lopettamisensa jälkeen. Harrast­ajateatterin tavoite on juhlia ensi vuonna Kuusankosken teatterin 70-vuotista taivalta.

Kuusankosken teatterin johtokunnan sihteeri Linda Miettinen suhtautuu teatterin uuteen alkuun toivekkaasti. Video: Antro Valo / Yle

Kuusankosken teatterista on jäljellä varasto ja kokoushuone Kuusankosken pienteollisuustalossa ja vajaa 80 jäsentä.

Ammattijohtoisen harrastajateatterin toiminta loppui viime vuoteen, sillä Kouvolan kaupunki lakkautti Kuusankosken teatterin toiminta-avustuksen säästösyistä. Kuusankoskitalossa toiminut teatteri menetti toimitilansa ja palkatun henkilökuntansa.

Nyt toimintaa käynnistellään uudelleen vapaaehtoispohjalta. Teatterin kannatusyhdistys on valinnut uuden johtokunnan, ja se on aloittanut jäsenhankinnan.

– Jäseniä tarvitaan tekemään ihan kaikkea, koska meillä ei enää ole palkattua henkilökuntaa, johtokunnan sihteeri Linda Miettinen sanoo.

Tällä hetkellä isoin tavoite on juhlia ensi vuonna 70 vuotta täyttävää Kouvolan vanhinta teatteria.

Heli Nikula ja Linda Miettinen Kuusankosken teatterin varastossa.
Kuusankosken teatterin arkistot ovat tallessa pienteollisuustalossa. Puvustamosta ja tarpeistosta teatteri joutui luopumaan, samalla kun se menetti toimitilat Kuusankoskitalossa. Kuva: Antro Valo / Yle

– Ihan tyhjästä lähdetään. Vielä emme tiedä, milloin, missä ja mitä teemme, mutta juhlaesitys on tarkoitus saada aikaan.

– Voisimme hyvin tehdä yhteistyötä myös muiden alueen harrastajateattereiden kanssa, tai kiertäväkin esitys on mahdollinen. Apurahoja ja sponsoreitakin etsimme sitten, kun tiedämme tarkemmin, mitä teemme, Linda Miettinen pohtii.

Kuusankosken teatterin johtokunnan jäsenen Heli Nikulan toiveissa on aktiivinen harrastajaporukka, joka jaksaa pyörittää toimintaa. Video: Antro Valo / Yle

Improryhmällä on ollut jo esityksiä

Esiintymäänkin harrastajat ovat jo päässeet. Kuusankosken teatteri on saanut kasaan uuden improvisaatioryhmän, Impi Rojauksen perikunnan. Se on esiintynyt muun muassa Kouvolan taiteiden yössä.

– On hienoa, että toiminta on lähtenyt viriämään juuri improvisaatiosta. Ryhmä tekee nimellään kunniaa Kuusankosken teatterissa aikoinaan toimineelle Improjaus-ryhmälle.

Linda Miettinen sanoo, että vaikka uutta tulemista tehdään niiden voimavarojen mukaan, mitä harrastajilla on ja mitä he siviilitöiltään ehtivät, laatu halutaan pitää entisellä tasolla ja ammattilaisia palkataan mukaan, mikäli rahat riittävät.