Puolukan satokausi näyttää lupaavalta – mustikkasato oli tavanomainen

Puolukoita, joiden seassa on lehtiä ja havuja.
Puolukan satokausi näyttää hyvältä. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Mustikkametsälle ei kannata pian enää satokauden päättyessä lähteä, mutta puolukat ovat jo kypsymässä.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan mustikkasadosta tuli tavanomainen.

Puolukka taas kukki melko runsaana ja pölytyskin on onnistunut. Erityisesti Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä Pohjanmaalla puolukkaa näyttäisi olevan hyvin.

– Puolukka on pääsääntöisesti se luottomarja. Myöhäisen kukinnan takia pölytys onnistuu yleensä hyvin ja kypsyminenkin on melko varmaa – kesän mittaan marja kypsyy sinnikkäästi, kun mustikka jo luovuttaa, sanoo Luken erikoistutkija Rainer Peltola.

Puolukkaankin voivat silti osua pitkät hellejaksot tai kuivuudet.