Suuri maanvyörymä on katkaissut E6-tien Levangerin kunnassa Norjan länsirannikolla, kertoo muun muassa yleisradioyhtiö NRK.
Yksi henkilö on lauantai-iltana yhä kateissa, ja hänen oletetaan kuolleen. Pelastusoperaatio on keskeytetty.
– Nyt etsitään oletettavasti menehtynyttä henkilöä. Kadonnut on tanskalainen mies, joka työskenteli alueella. Omaisille on ilmoitettu asiasta, Trøndelagin poliisipiiri kirjoittaa lehdistötiedotteessa.
Vyörymä vei aamupäivällä mukanaan yhden auton ja sen kuljettajan Trondheiminvuonoon.
– Auto päätyi veteen, mutta kuljettaja pääsi ulos, ja hänet pelastettiin maihin. Hän on nyt Levangerin sairaalassa, kertoo operaatiojohtaja Terje Bolås NRK:lle.
Maanvyörymä aiheutti tiehen valtavan aukon, joka ulottuu molempien ajokaistojen sekä tien vieressä kulkevan junaraiteen yli. Tie on suljettu, ja se saattaa pysyä suljettuna useita vuorokausia.
– Ajoin maanvyörymän viemän auton takana. Olin noin 50 metrin päässä hänen takanaan. Yhtäkkiä näin sekä auton että E6-tien katoavan, kun vyörymä tuli, kertoo Mats André Aftreth NRK:lle.
Levangerin kunta sijaitsee noin 80 kilometriä Trondheimista koilliseen. Vyörymä tapahtui noin kello 9 paikallista aikaa.
Päivitetty 30. elokuuta kello 18.35 tieto, että poliisi arvioi kadoksissa olevan henkilön kuolleen maanvyörymässä.