Financial Times esittelee ”Trumpin miehen Grönlannissa”

Thomas Dans johtaa American Daybreak - järjestöä, jonka tehtäväksi kuvataan uuden amerikkalaisen päivän toivottaminen tervetulleeksi Grönlannissa.

Grönlanti on ollut kivenä Tanskan ja Yhdysvaltain suhteissa presidentti Donald Trumpin ensimmäisen ja toisen kauden ajan.

Ja suhteet saavuttivat uuden aallonpohjan tällä viikolla, kun yleisradioyhtiö DR paljasti Yhdysvaltojen salattuja vaikutusoperaatioita Grönlannissa.

Sanomalehti Financial Times (FT) kirjoittaa lauantaina, että Trumpiin kytkeytyvät hahmot ovat samaan aikaan edistäneet presidentin Grönlanti-agendaa täysin avoimesti.

Yksi näistä hahmoista on Thomas Dans. Hän on sijoittaja, Yhdysvaltain entinen arktinen komissaari ja entinen valtiovarainministeriön virkamies sekä ahkera sosiaalisen median julkaisija. Saaren media on nimennyt hänet Trumpin mieheksi Grönlannissa, FT kirjoittaa.

– Jos voin tukea presidentti Trumpia ja hänen poikkeuksellisen tiiminsä historiallisia pyrkimyksiä tuoda suurempaa rauhaa, turvallisuutta ja hyvää tahtoa tähän maailmaan, olen ylpeä tehdessäni niin, Dans kertoi Financial Timesille.

Dans oli liikkeellepaneva voima presidentin pojan Donald Trump Jr:n vierailulle Nuukiin tammikuussa sekä varapresidentin vaimon Usha Vance peruuntuneella vierailulle koiravaljakkokilpailuun Grönlannissa maaliskuussa.

Dans myös vei grönlantilaisen kansanedustajan Kuno Fenckerin Valkoiseen taloon tammikuussa, samoin kuin paikallisen Maga-fanin ja rakentajan Jørgen Boassenin.

Dans johtaa American Daybreak - järjestöä, jonka tehtäväksi kuvataan uuden amerikkalaisen päivän toivottaminen tervetulleeksi Grönlannissa, arktisella alueella ja Euraasiassa.