Maailmalla on tehokkaita seksitauteja ehkäiseviä lääkehoitoja, joita ei käytetä Suomessa – asiantuntijat kertovat, miksi ei

Britanniassa otettiin käyttöön tippurirokote. Suomessa asiaa ei ole edes harkittu.

Suomessa ei ole otettu käyttöön uusia tippurin torjuntakeinoja, vaikka tautitapausten määrä kasvaa vauhdilla.

Tippuritartuntojen määrä on Suomessa kolmessa vuodessa kolminkertaistunut.

Tippuri on usein oireeton. Siksi moni kantaa sitä tietämättään ja saattaa altistaa toisia taudille tahtomattaan.

Edes kondomin käyttö ei täysin suojaa tippurilta. Bakteeri tarttuu niin herkästi, että sen voi saada jopa suudellessa.

Suomessa ei ole kuitenkaan vielä otettu käyttöön tippurin torjuntakeinoja, joita käytetään jo Britanniassa.

Elokuun alussa Englannissa aloitettiin tippurirokotteiden antaminen. Sitä tarjotaan aluksi riskiryhmille eli esimerkiksi seksityöläisille ja miehille, joilla on seksiä useiden toisten miesten kanssa.

Englannissa tippuria vastaan käytetään alun perin meningokokki B -taudilta suojaamaan kehitettyä rokotetta. Rokote voi antaa noin 40-prosenttisen suojan, eli se ei täysin estä tippuritartuntaa.

Englannin julkinen terveydenhuolto kuitenkin arvioi, että rokoteohjelma estäisi jopa 100 000 tippuritartuntaa ja säästäisi terveydenhuollolta noin yhdeksän miljoonaa euroa seuraavan vuosikymmenen aikana.

Brittitutkimuksen mukaan tippurirokote tuo julkiselle terveydenhuollolle selvää säästöä pitkällä tähtäimellä, ja siksi sen antamista pidetään kansantaloudellisesti perusteltuna.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri, professori Hanna Nohynek arvioi, että sen käytöstä voisi olla hyötyä Suomessakin. Uusien rokotteiden saaminen kansalliseen rokoteohjelmaan on kuitenkin pitkä prosessi.

– Ennen kuin rokotteen käytöstä voidaan päättää, tehdään tautitaakka-analyysi ja kustannusvaikuttavuusarvio. On tärkeää, että voidaan suomalaisten tietojen pohjalta perustella, miksi verovaroja pitäisi käyttää tähän, Nohynek selittää.

Matkassa on muitakin mutkia: rokotteella ei ole vielä myyntilupaa tippuria vastaan EU-maissa. Siksikään tippurirokotetta ei kannata odottaa suomalaiseen rokoteohjelmaan vielä lähivuosina.

Tartuntoja voi ehkäistä myös pillereillä

Tippuritartuntoja voidaan ehkäistä myös antibiooteilla.

Niin sanottu doxy-PEP – eli noin vuorokausi mahdollisen altistuksen jälkeen otettu antibioottiannos – voi estää tippuritartunnan yli 50 prosentin todennäköisyydellä.

Lääkehoidossa käytetty doksisykliini tehoaa myös muita bakteeriperäisiä seksitauteja vastaan. Klamydialta ja kupalta doxy-PEP suojaa vähintään 80-prosenttisesti.

Lääkepurkki pöydällä.
Muun muassa iho- ja hengitystieinfektioihin käytetty doksisykliini voi ehkäistä myös bakteeriperäisten seksitautien tarttumisen. Kuva: Petteri Sopanen / Yle

Tippurin lisäksi myös kuppatartunnat ovat olleet Suomessa nousussa. Sen esiintyvyys on tällä vuosikymmenellä lisääntynyt puolella.

Klamydia on kuitenkin edelleen Suomen yleisin seksitauti. Vuonna 2023 todettiin yli 17 500 tartuntaa.

Doxy-PEP on laajasti käytössä esimerkiksi Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Euroopassa siihen suhtaudutaan kuitenkin varautuneesti.

– Vaakakupissa ovat vastakkain yksilön terveys ja toisaalta antibioottiresistenttien bakteerikantojen kehittyminen, kommentoi Iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back HUSista.

Liika antibioottien käyttö edesauttaa bakteereille vastustuskykyisten bakteerikantojen syntyä. Seksitautien lisäksi voi syntyä esimerkiksi uusia hengitystie- ja ihoinfektioita, joihin antibiootit eivät tehoa.

Hiltunen-Back huomauttaa myös, että antibioottiresistenttien tippurikantojen rantautuminen Suomeen on vain ajan kysymys, ja niiltä kannoilta doxy-PEP ei voi suojata.

Doxy-PEP:in käyttö voi myös estää seksitautien näkymisen testauksessa, mikä vaikeuttaisi tautitaakan hallintaa.

Hiltunen-Back kertoo, että doxy-PEP:stä keskustellaan Euroopan tartuntatautiviraston ja muiden Pohjoismaiden kanssa. Toistaiseksi siitä ei Suomessa ole Käypä hoito -suositusta.

Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.

Ladataan lomaketta...