Karhunäyttely veti yli 2000 kävijää Ilomantsiin

Vaara-Karjalan kulttuuri­yhdistys yllättyi iloisesti kansan suosiosta karhu­näyttelyssä, joka päättyi elokuun lopussa Ilomantsin Kansallis­talolla.

Puinen karhuveistos on esillä torialueen reunalla.
Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistys haluaisi, että vuosien varrella Karhufestivaaleilla veistetyistä otsoista saataisiin paikkakunnalle pysyvä näyttely. Kuva Ilomantsin torilta 2023. Kuva: Milla Holm / Yle

Karhunäyttelyn suosio Ilomantsissa ylitti järjestäjien odotukset.

Pogostalla oli kesällä esillä Karvavurrikka kaunoseni -näyttely. Sisätiloissa oli karhuaiheisia maalauksia ja metallitöitä ja ulkoalueella kymmeniä kontioveistoksia.

Reilun kahden kuukauden aikana näyttelyssä kävi yli 2 100 vierasta. Heistä noin 60 prosenttia tutustui näyttelyyn Karhufestivaalin aikana.

Riitta Ryynänen Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistyksestä sanoo näyttelyn osoittaneen, että sekä taiteilijat että yleisö ovat kiinnostuneet aiheesta.

Myyntinäyttelyssä suosittuja olivat karhutaulujen lisäksi kiviin maalatut karhut ja nalleaiheiset kortit.

Kansallistalolla Ilomantsissa esiteltiin kesällä myös paikallisia toimijoita, jotka hyödyntävät palveluissaan tai tuotteissaan karhuja, villiyrttejä, villiruokaa tai suoympäristöä.

Tämä projekti jatkuu Ilomantsissa ensi kevääseen saakka. Elinvoimaa selvittävää hanketta vetää Itä-Suomen yliopisto, mukana on myös Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistys.