Sähköpotkulautaonnettomuuksia kirjataan eri hyvinvointialueilla eri tavoin, kirjaukset voivat olla puutteellisia tai suorastaan virheellisiä. Näin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) eri puolilta maata kokoamat tilastot kertovat vain osatotuuden.
Yle kertoi syyskuun alussa, että lakiin tehdyt tiukennukset eivät ole juuri vähentäneen sähköpotkulaudoilla tapahtuneita onnettomuuksia.
Alkukesästä sähköpotkulautailuun tuli 0,5 promillen raja ja ajaminen kiellettiin alle 15-vuotiailta.
Esimerkiksi Helsingissä sattui vuosi sitten heinäkuussa 31 onnettomuutta, kun nyt heinäkuussa niitä oli 73. Tämä selviää THL:n hoitoilmoitusrekisteristä keräämistä tiedoista.
Tutkija Henri Vasara on perehtynyt HUS:in kirjaamiin onnettomuusmääriin pääkaupunkiseudulla usean vuoden ajalta. Hänen mukaansa onnettomuuksia on paljon enemmän kuin tilastot kertovat.
– Ongelmana on, että lääkärit eivät aina tiedä koodia V00.8, jolla onnettomuus tulisi kirjata terveydenhuollon tietoihin. Toisaalta voi olla, että kyseistä koodia ei ole lainkaan saatavilla kuten esimerkiksi työpaikallani Sairaala Novassa Jyväskylässä, Vasara kertoo.
Lääkäri voi merkitä sähköpotkulaudalla tapahtuneen onnettomuuden muuksi onnettomuudeksi, koska hän ei löydä tai tiedä oikeaa koodia.
HUS Akuutti hakee tiedot Helsingin onnettomuuksista kaikkien potilaskäyntien joukosta hakusanoilla kuten potkulauta, skuutti, sähköpotkulauta sekä näiden sanojen taivutusmuodoilla. Tilastot on haettu näin suoraan sairauskertomuksista.
Vasara vertaili HUSin sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoja onnettomuuksista Ylen pyynnöstä.
Vasaran tiedot perustuvat HUS Akuutin sähköpotkulautaonnettomuuksien seurantatutkimukseen.
HUS Akuutti saa tiedot onnettomuuksista HUS Helsingin päivystyspisteistä. THL puolestaan saa tietoja myös terveysasemilta sekä ainakin osittain yksityisiltä yrityksiltä.
Vasara arvioi, että suurin ongelma on valtakunnallisessa tilastoinnissa eli muualla kuin Helsingissä.
Valtakunnallisen THL:n tilaston mukaan esimerkiksi Keski-Suomessa ei olisi tapahtunut kuin kaksi onnettomuutta vuoden 2024 alusta lähtien
– Pystyn sanomaan, ettei se pidä paikkaansa. Olen itse hoitanut toistakymmentä tällaista tapausta viime vuoden aikana Keski-Suomessa. THL:n tilastoilla ei tee mitään ainakaan niin kauan, kun oikeaa tapahtumakoodia ei voi edes syöttää järjestelmään, kertoo Vasara.
Tilastoista apua päätöksentekoon
Henri Vasara kokee, että Helsingissä jo käyttöön otetut sähköpotkulautoja koskevat rajoitukset ovat tehonneet.
– Kun Helsingissä otettiin käyttöön yölliset rajoitukset ja laskettiin huippunopeutta, suhteellinen vammamäärä miltei puolittui, kertoo Vasara.
Hän toivoo, että toimivia rajoitustoimia saadaan käyttöön muuallekin Suomeen.
– Humalaisen ihmisen kaatuminen ja hankalien vammojen saaminen perjantaina tai lauantaina yöllä kello kolme olisi estettävissä hyvällä päätöksenteolla.
Uusi kansainvälinen tautiluokitus tulossa
Erikoistutkija Antti Impinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta pohtii, että onnettomuuksia kirjaavia lääkäreitä, yliopistosairaaloita ja traumayksiköitä pitää muistuttaa kirjaamisesta aiempaa painokkaammin.
Ohjeistus sähköpotkulautaonnettomuuksien kirjaamisesta oli vuonna 2024 ainakin Lääkärilehdessä, eikä ehkä ole tavoittanut kaikkia.
Uusi kansainvälinen tautiluokitus voisi auttaa, mutta sen voimaan tulo kestää vielä. Nykyinen luokitus on otettu käyttöön vuonna 1995.
– Alun perin siinä on ollut koodeja polkupyörille, autoille, moottorikelkoille ja muille kulkuvälineille, mutta sähköisten ja tavallisten potkulautojen koodit lisättiin vasta vuonna 2023, kertoo Impinen.
THL:n on tärkeää saada tiedot kootusti haltuunsa, vaikka sairaanhoitopirit tekevät omia tutkimuksiaan luvuista. THL antaa lausuntoja muun muassa lakimuutoksista, joten sen on tärkeää saada kattavat tiedot.
– Keräämme valtakunnallisen datan eli sairaanhoitoilmoitusrekisterin tiedot. Jos näitä tietoja ei saada kaikilta alueilta ollenkaan, analyysimme jää puutteelliseksi, sanoo Impinen.