Presidentti Alexander Stubb on osallistunut tänään Pariisissa Ukrainaa tukevien maiden koalition kokoukseen, jossa käsiteltiin Ukrainalle annettavia turvatakuita.
– Meillä on kattavat suunnitelmat, Stubb kertoo viitaten kokouksessa käytyihin keskusteluihin.
Stubb kertoo, että halukkaiden koalitio on sotilaallisen suunnittelun osalta valmis panemaan toimeen turvatakuut Ukrainalle. Turvatakuiden toimeenpano tapahtuu Stubbin mukaan siinä vaiheessa, kun tulitauko tai rauhansopimus on saatu Ukrainassa aikaan.
Stubb ei kuitenkaan vielä pysty kertomaan, millä tavalla Suomi osallistuu turvatakuisiin. Seuraavaksi suunnitellaan, kuinka Suomi osallistuu turvatakuisiin.
– Ensisijainen vastuu turvatakuista on Ukrainalla ja Ukrainan armeijalla. Ukrainalla on noin 800 000 sotilasta. Me mietimme, miten me voimme tukea näitä sotilaita, Stubb sanoo.
Stubbilta kysyttiin, lähettääkö Suomi sotilaita Ukrainaan. Presidentti ei ottanut kantaa siihen, tullaanko suomalaisia sotilaita lähettämään rauhanturvaajiksi.
– Korostan, että emme ole lähettämässä suomalaisia Ukrainan sotarintamalle. Suomi tulee osallistumaan tavalla tai toisella, kun sen aika on.
Ukraina toivoo, että maahan saataisiin sodan jälkeen eurooppalaisia rauhanturvaajia.
Stubb osallistui puheluun Trumpin kanssa
Euroopan johtajat keskustelivat Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin kanssa etäyhteyksin huippukokouksen jälkeen, Stubb kertoo.
Trump puhui Venäjän taloudellisesta painostamisesta Stubbin mukaan. Trump sanoi puhelussa, että Euroopan on lopetettava venäläisen öljyn ja kaasun ostaminen.
– Korostimme, että Euroopassa on kaksi maata, jotka ostavat suoraan öljynsä ja kaasunsa Venäjältä: Slovakia ja Unkari, Stubb sanoo.
Lisäksi Trumpin mukaan Euroopan pitäisi asettaa taloudellista painetta myös Kiinalle, koska se tukee venäjän sotatoimia.
Stubb matkusti Zelenskyin kanssa kokoukseen
Tasavallan presidentin kanslian mukaan Stubb matkusti keskiviikkona Kööpenhaminasta Pariisin yhdessä Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin kanssa tämän koneella.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron kertoi kokouksen jälkeen, että 26 maata on sitoutunut osallistumaan Ukrainan turvatakuujoukkoihin maalla, merellä tai ilmassa.