Asemiehet hyökkäsivät bussiin Jerusalemissa: useita kuolleita ja haavoittuneita

Poliisin mukaan ”terroristit on neutralisoitu”. Hyökkääjät tulivat mahdollisesti Länsirannalta.

Useita ihmisiä on kuollut ja noin 20 haavoittunut ampumistapauksessa Jerusalemissa Israelissa, kertovat uutistoimistot ja israelilaiset mediat, esimerkiksi sanomalehti Haaretz. Ulkoministeri Gideon Saarin mukaan kuolleita on kuusi. Haavoittuneiden joukossa oli raskaana ollut nainen, Saar sanoi.

Median mukaan hyökkääjät nousivat linja-autoon ja alkoivat ammuskella matkustajia. Kymmenet ihmiset pakenivat bussipysäkiltä vilkkaassa risteyksessä aamuruuhkassa.

– Näimme tiellä makaavia tajuttomia ihmisiä. Ihmisiä oli tien laidalla ja jalkakäytävällä lähellä bussipysäkkiä. Tapahtumapaikalla oli laajaa tuhoa, maassa sirpaleita ja kaaosta, kertoi ensihoitaja Nadav Taib israelilaiselle uutistoimisto JSN:lle.

”Terroristit on neutralisoitu”

Poliisin mukaan ”terroristit on neutralisoitu” eli tapettu. Alustavien tietojen mukaan ampujia oli kaksi, kertoo Times of Israel. Toistaiseksi mikään järjestö ei ole ilmoittautunut iskun tekijäksi. Hamas- ja Islamilainen jihad -järjestöt ovat ylistäneet iskua, kertoo Jerusalem Post -lehti.

Ampuminen tapahtui miehitetyn Länsirannan alueella sijaitsevassa Ramotin risteyksessä Jerusalemin pohjoisosissa tiellä, joka johtaa juutalaissiirtokuntiin. Samassa risteyksessä tapahtui autohyökkäys helmikuussa 2023.

Israelin viranomaisten mukaan ampujat tulivat todennäköisesti Länsirannalta, kertoo uutiskanava al-Jazeera.

Euroopan unioni on tuominnut hyökkäyksen.

– Peräänkuulutamme tilanteen rauhoittamista, tämä osoittaa kuinka välttämätön ja tarpeellinen tulitauko on, EU:n tiedottaja Anouar El Anoudi sanoi maanantaina.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vieraili ampumisen tapahtumapaikalla, jossa jo siivottiin välikohtauksen jälkiä.

Gazan sota on aiheuttanut väkivallan lisääntymistä sekä Israelin miehittämällä Länsirannalla että Israelissa. Israelissa viimeisin kuolonuhreja vaatinut joukkoampuminen tapahtui lokakuussa 2024 Tel Avivissa.

Kaksi palestiinalaista Länsirannalta avasi tulen suurella bulevardilla ja raitiovaunupysäkillä. He tappoivat seitsemän ihmistä ja haavoittivat useita muita. Hamasin sotilaallinen siipi ilmoitti olevansa vastuussa hyökkäyksestä.

Lähteet: AP,AFP, Reuters

8.9. klo 13.21 Uutista korjattu. Gideon Sarrin mukaan raskaana ollut nainen oli haavoittunut, ei kuollut.

8.9. kello 14.57 poistettu muotoilu Jerusalemista Israelin pääkaupunkina. Kaupunki jakautuu israelilaisten hallitsemaan Länsi-Jerusalemiin ja Israelin valloittamaan, palestiinalaisten asuttamaan Itä-Jerusalemiin.

19.9 klo 17.16. Uutista täsmennetty. Ramotin risteys sijaitsee miehitetyn Länsirannan alueella.