Helsingin käräjäoikeus on kumonnut Eagle S:n kapteenin ja kahden perämiehen matkustuskiellot.
Yle tavoitti aluksen kapteenin oikeustalolla heti, kun oikeus oli ilmoittanut päätöksestään.
– Totta kai olen onnellinen, Davit Vadatchkoria sanoi Ylelle.
Kapteeni poistui vaimonsa ja oikeusavustajansa kanssa Helsingin käräjäoikeudesta, jossa tänään päättyi yksi vuoden kiinnostavimmista oikeudenkäynneistä.
Syyttäjä oli aamulla vaatinut omassa loppulausunnossaan, että matkustuskiellot pidetään voimassa tuomion antamiseen saakka.
Kapteeni ja perämiehet ovat olleet matkustuskiellossa viime joulukuusta asti. Heillä on ollut lupa liikkua Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Porvoossa.
- Yle seurasi viimeistä oikeudenkäyntiä tässä päivittyvässä jutussa.
”Oli vain ajan kysymys, kun ankkuri putoaa”
Eagle S -oikeudenkäynnissä yksi merkittävä kysymys on, olisiko syytettyjen pitänyt havaita ankkurin putoaminen viime joulupäivänä.
Syytäjän mukaan olisi.
Eagle S:n kapteeni Davit Vadatchkoria sekä perämiehet Robert Egizaryan ja Santosh Kumar Chaurasia ovat vastuussa viime joulupäivän kaapelirikoista Suomenlahdella, sanoo syyttäjä.
Öljytankkerin ankkuri raahautui 90 kilometriä meren pohjassa ja rikkoi viisi kaapelia Suomenlahdella.
Syyttäjän mukaan ankkuri oli huonokuntoinen.
– Oli vain ajan kysymys, kun ankkuri putoaa, valtionsyyttäjä Nummela totesi.
– Kapteeni on vastuussa aluksen johtamisesta ja kunnosta, katsoo syyttäjä.
Yksi syyttäjän todiste on aluksen vauhdin selkeä hidastuminen sen jälkeen, kun ankkuri oli pudonnut ja vaurioittanut ensimmäistä kaapelia.
”Tämä ei pidä paikkaansa”
Puolustus kiisti jälleen tänään syytteet omissa loppulausunnoissaan ja vaati niiden hylkäämistä.
Kapteeni Davit Vadatchkorian oikeusavustaja Tommi Heinonen kiisti tiukasti syyttäjän väitteen, jonka mukaan aluksella ei selvitetty kunnolla, miksi sen vauhti hidastui.
– Tämä ei pidä paikkaansa, jyrähti Heinonen.
Hänen mukaansa tilannetta alettiin välittömästi selvittää, ja syyksi paljastui moottorivika.
Syyttäjä sanoi aamulla, ettei moottoriviasta ole esitetty oikeudessa näyttöä.
Oikeudessa nousi esiin myös Eagle S:n saapuminen Suomen alueelle. Suomen viranomaisten ovat sanoneet, että alus tuli vapaaehtoisesti.
Puolustus kiisti tämän oikeudessa.
– On täysin selvää, että alus ei ole tullut vapaaehtoisesti Suomen alueelle, kapteenin asianajaja Heinonen sanoi.
Animaatio näyttää, miten Eagle S liikkui kaapelivaurioiden aikaan:
”Kuinka he voivat arvioida toisen toimintaa?”
Puolustus katsoo, että aluksella ei mikään viitannut ankkurin putoamiseen, vaan kyseessä oli onnettomuus.
Puolustus kritisoi myös oikeudenkäynnissä kuultuja asiantuntijoita, joiden mukaan ankkurin putoaminen olisi pitänyt havaita aluksella.
– Kuinka he voivat arvioida toisen toimintaa, kapteenin oikeusavustaja Heinonen kummeksui.
Eagle S:n kapteeni ei ole vastuussa ankkurin putoamisesta ja kaapelirikoista, oikeusavustaja vakuutti.
– Mikä osoittaa, että ankkurin tippuminen johtuu kapteenin huolimattomuudesta? Sitä ei ole pystytty osoittamaan, oikeusavustaja Heinonen sanoi.
”Se on kestänyt rajuja myrskyjä valtamerillä”
Ensimmäinen perämies Robert Egizaryan ei ollut tietoinen ankkurin huonosta kunnosta, sanoi hänen asianajajansa Riihelä.
– Ankkuripeli oli ollut huollossa ja testattu. Se oli kestänyt rajuja myrskyjä, ennen kuin alus on tullut Suomenlahdelle.
Asianajaja Riihelä heitti puheessaan kysymyksen syyttäjälle ja oikeudelle.
– Miten Egizaryan olisi voinut tietää, että ankkuri putoaa hetkenä minä hyvänsä ja juuri Suomenlahdelle?
Puolustuksen mukaan oikeudessa istuu väärät miehet. Puolustus on toistuvasti todennut, että ankkurin kunnosta vastaa konepäällikkö.
– Miksi häntä ei ole kuultu edes rikoksesta epäiltynä, asianajaja Riihelä ihmetteli.
Puolustus myös arvosteli voimakkaasti keskusrikospoliisin tutkintaa.
Toisen perämiehen oikeusavustaja kertoi oikeudessa, että puolustus oli ehdottanut, että tutkinnassa olisi testattu turvallisissa oloissa, miten ankkurin raahaaminen meren pohjassa vaikuttaa sen liikkumikseen.
Tähän ei suostuttu.
– Miten ankkurin raahaaminen on kulkuun vaikuttanut, siitä ei ole fatkaperusteista selvitystä, oikeusavustaja Tiina Silvola totesi.
– Täällä nyt sitten arvaillaan, miten ankkurin raahaaminen hidastaa aluksen kulkua, asianajaja Riihelä puuskahti.
”Viranomaisen kysymykseen täytyy vastata rehellisesti”
Syytteessä olevat merimiehet ovat kertoneet, että he ymmärsivät ankkurin putoamisen vasta silloin, kun Suomenlahden merivartiosto ilmoitti siitä.
Sitä ennen Suomen viranomaiset olivat kysyneet, ovatko laivan ankkurit ylhäällä. Aluksesta oli vastattu ankkurien olevan ylhäällä, vaikka ankkuri oli jo silloin pudonnut.
Puolustuksen mukaan vastaus perustui siihen, että ankkurit olivat ylhäällä, kun alus lähti matkaan Venäjältä.
– Viranomaisen kysymykseen täytyy vastata rehellisesti, valtionsyyttäjä Nummela napautti puolustusta.
Toisen perämiehen oikeusavustaja arvosteli suomalaisia viranomaisia.
– Miksi alusta ei varoitettu tilanteesta? Oikea tieto ankkurin putoamisesta oli heillä (suomalaisilla viranomaisilla), eikä se estänyt kaapelivaurioita, sanoi oikeusavustaja Tiina Silvola.
Eagle S -tankkerin ankkuri painaa yli 11 000 kiloa, sen putoamisen syyksi paljastui ketjun pysäyttimen varmistussokan rikkoontuminen.
Syyttäjä vaatii Eagle S:n kapteenille ja perämiehille vähintään kahden ja puolen vuoden ehdottomia vankeusrangaistuksia törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä.
Rangaistusvaatimus on melko lievä.
Syyttäjän mukaan lievää rangaistusvaatimusta selittää se, että kaapelirikkojen vahingot jäivät lopulta melko vähäisiksi.
Vahinkojen määräksi on kerrottu noin 55 miljoonaa euroa.
Rangaistusvaatimusta alensi Heidi Nummelan mukaan myös se, että kaapeleita ei rikottu tahallaan vaan kaapelirikot olivat seuraus laiminlyönneistä.
Oikeus antaa ratkaisunsa lokakuun 3. päivänä.