Pika-aituri Reetta Hurske ei osallistu Tokion MM-kisoihin. Tampereen Pyrinnön urheilijalle olisi avautunut 100 metrin aitoihin paikka, kun kisakoneeseen alun perin valittu Nooralotta Neziri joutui jättämään kisat väliin loukkaantumisen takia.
– Jätän tällä kertaa kisapaikan käyttämättä. Koen tärkeäksi keskittyä palautumiseen ja tulevaan urheiluvuoteen. Tällä aikataululla lähteminen kauas aikaeron taakse kisaamaan olisi selkeä loukkaantumisriski, enkä pystyisi tekemään hyvää suoritusta, Hurske kommentoi SUL:n tiedotteessa.
Hurske on 60 metrin aitojen Euroopan mestari vuodelta 2023. Ulkona 100 metrin aidoissa hän on ollut parhaimmillaan kuudes.
Naisten 100 metrin aidoissa Suomea edustavat SE-nainen Lotta Harala sekä ensikertalainen Saara Keskitalo.
Yle Urheilun asiantuntija: Fiksu päätös
Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Raja ei ole yllättynyt Hurskeen päätöksestä.
– Näen, että päätös on erittäin fiksu. Muut urheilijat ovat tulleet tänne jo monta päivää sitten, sopeutumaan muun muassa aikaeroon. Reetta on kokenut urheilija, ja tietää itse, mikä on parasta. Hän on myös reissumatkansa jo tehnyt, eli hän lähtee kisoihin aina myös menestymään.
Pika-aidoissa maailman kärki on kova. Pariisin olympiakisoissa viimeinen finaalipaikka irtosi ajalla 12,52, joten edes Lotta Haralan SE-ajalla 12,65 ei olisi ollut mitään asiaa loppukilpailuun.
– Taso on julmetun kova. Välieräpaikka on mahdollinen molemmille Suomen naisille, mutta finaali ei ole realismia. Toki laji on sellainen, että jossain erässä saattaa myös rytistä kunnolla, jolloin yllätyksiäkin nähdään, Raja muistuttaa.