Hallituksen tavoite ohjata kiintiöpakolaiset jatkossa pääasiassa kaksikielisiin kuntiin on ongelmallinen, arvioi Jyväskylän yliopiston soveltavan kielentutkimuksen professori Sari Pöyhönen.
Hallitus linjasi syksyn budjettiriihessä, että suurin osa Suomeen tulevista kiintiöpakolaisista ohjattaisiin jatkossa kaksikielisiin kuntiin.
Linjauksella pyritään lähemmäs hallitusohjelman tavoitetta kotouttaa 5–10 prosenttia maahanmuuttajista ruotsin kielellä.
Pöyhönen ihmettelee, miksi kiintiöpakolaisia halutaan keskittää juuri kaksikielisille alueille.
– Olen huolestunut siitä, että juuri nämä ihmiset siirretään kaksikielisille paikkakunnille vain siksi, että ajatellaan, että tietyn määrän ihmisistä pitäisi osata toista kansallista kieltämme.
Yle kysyi vaasalaisilta, pitäisikö kotouttamiskieli olla suomi vai ruotsi:
Poliitikkojen pitäisi miettiä sijoituspaikkakuntien sijaan ennemminkin sitä, miten kotouttamisessa onnistuttaisiin tämänhetkistä paremmin, Pöyhönen sanoo.
Kieli on vain yksi kotoutumisen osa. Kielivalinta ei ratkaise sitä, kotoutuuko tulija vai ei, Pöyhönen muistuttaa.
Tärkeämpää on, millaiset mahdollisuudet tulijalla on järjestää normaali arki: saada lapsille päiväkoti- ja koulupaikka, hankkia itselleen koulutusta ja työtä.
– Meidän palvelu- ja yhteiskuntarakenteillamme sekä laajemmin sillä, kuinka vastaanottavaisia suomalaiset ovat, on paljon isompi merkitys kuin sillä, onko kieli ruotsi vai suomi.
Pöyhönen on on tutkinut muun muassa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kielellistä arkea sekä vähemmistöjen kielellisiä oikeuksia erityisesti Pohjanmaan kaksikielisissä kunnissa.
Toteutuuko yksilön vapaus valita?
Kun Suomeen saapuu maahanmuuttaja, hänelle tarjotaan erilaisia kotoutumisen palveluja. Periaatteena on, että hän saa valita, haluaako kotoutua suomeksi vai ruotsiksi.
– Oikeutetusti voi kysyä, että onko valinnanvapaus todellinen vai näennäinen. Jos kiintiöpakolaisia otetaan pienempään kuntaan, onko siellä oikeasti mahdollisuus valita suomen ja ruotsin väliltä? Useimmiten ei, Sari Pöyhönen kyseenalaistaa.
Mihinkään mekaaniseen järjestelyyn, kuten siihen, että suurin osa kiintiöpakolaisista ohjattaisiin jatkossa kaksikielisiin kuntiin, ei pitäisi lähteä.
Toisaalta myöskään ruotsin kielen valintaa ei pitäisi tarjota pakolaisille ns. riskivalintana, koska joillekin se voi olla juuri oikea valinta.
– Se on mielestäni ihmisen toimijuutta vastaan, ja voi rajoittaa lasten ja aikuisten koulutusmahdollisuuksia sekä työllistymistä.
Jos kunta vastaanottaa esimerkiksi kaksikymmentä kiintiöpakolaista jopa samalta leiriltä, heitä ei saisi kohdella ryhmänä ja ajatella, että viranomainen tietää, mitä he tarvitsevat.
– Siinä kohdassa kysyisin, mikä on ihmisten toimijuus, ja kuinka paljon viranomaiset päättävät asioista heidän ohitseen, Pöyhönen sanoo.
Yhteenkuuluvuuden tunnetta ja solidaarisuutta?
Yksiselitteistä vastausta siihen, kumpi Suomen virallisista kielistä soveltuu kotouttamiskieleksi paremmin, ei ole.
Sari Pöyhösen mukaan on myös turha kategorisesti päättää, pitäisikö maahan tulevia kotouttaa suomeksi vai ruotsiksi. Asia on tätä monimutkaisempi:
– Jos kyse on kohtuullisen pienestä, valtaosin ruotsinkielisestä kunnasta, ruotsiksi kotoutumisessa on etunsa. Esimerkiksi yhteenkuuluvuuden tunne voi nousta.
Kieli myös sitoo ihmisiä paikkakunnalle, Pöyhönen muistuttaa. Esimerkiksi mahdollisuutta jatkaa perusopetuksessa ruotsin kielellä ei välttämättä toisella paikkakunnalla ole.
Jos mittari on se, saako työpaikan, kotoutuminen ruotsiksi ei kaikilla kuitenkaan välttämättä onnistu.
Korkeasti koulutetulla ruotsin kielen omaksuneella maahantulijalla voi Pöyhösen mukaan olla vaikeuksia löytää työpaikka.
– Jos taas ajatellaan yhteisöön kuulumista, voi olla helpompaa päästä sisään yhteisöön, jossa ihmisillä itselläänkin on tietynlainen kokemus vähemmistönä olemisesta. Jonkinlaista solidaarisuutta olen havainnut näissä kaksikielisissä pohjalaiskunnissa, joissa olen tutkimusta tehnyt.
