Vaasan kissatalon ongelmat saattavat ratketa vuodenvaihteessa – lautakunta vei eteenpäin myös puukatsomon purkuaikeita

Kaupunkiympäristölautakunta esittää vanhan katsomon purkua ja kissatalon muuttoa. Kaavamuutos edellyttää vielä lausuntokierroksen ja valtuuston siunauksen.

uusi kissatalo ulkokuva
Vaasan kodittomien kissojen yhdistys on odottanut jo vuodesta 2021 asti muuttoa näihin tiloihin. Nyt muutto saattaa saada lainvoiman jo alkuvuodesta. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Pitkään pohdittu Hietalahden jalkapallostadionin puukatsomon purku sekä Vaasan kissatalon muutto uusiin tiloihin ottavat askelia eteenpäin.

Vaasan ympäristölautakunta kertoi torstaina laittavansa molempien kohteiden kaavamuutokset vireille.

Hietalahden vanhan katsomon purku voi saada lainvoiman aikaisintaan ensi vuoden maaliskuussa, kissatalon muutto Isolahteen alkuvuodesta.

Uuden kaavan tarkoitus on poistaa vanhan puukatsomon suojelumerkintä. Tämä perustuu uusiin selvityksiin ja niiden johtopäätöksiin.

Muun muassa rakennuksen saaminen paloturvalliseksi ja kohteen korjaaminen turvalliseksi muuttaisi sen ulkonäköä niin, että rakennushistoriallisia arvoja ei voitaisi säilyttää.

Tilat olisivat korjattunakin yleisöpalvelutiloiksi sopimattomia.

Hallinto-oikeus hylkäsi aiemmin katsomoa koskevan poikkeamispäätöksen

– Näitä perusteluita sekä selvityksiä on käyty läpi. Hallinto-oikeuden päätös perustui siihen, että siinä oli käytetty väärää prosessia ja nyt sitten kaavamuutoksella tämä suojelun merkintä arvioidaan uudelleen, sanoo Vaasan kaupungin kaavoitusjohtaja Päivi Korkealaakso.

Puukatsomo Hietalahden stadionilla.
Vaasan kaupungin ympäristölautakunta sallisi nyt kaavamuutoksella Hietalahden jalkapallostadionin purkamisen. Kuva: Sofi Nordmyr / Yle

Aikaisintaan maaliskuussa

Hietalahden uusi asemakaavaluonnos tulee nähtäville kahden viikon ajaksi. Sen jälkeen se etenee kaavaehdotukseksi marraskuussa.

Tammikuun lopulla prosessi etenee kaupunginhallituksen ja helmikuun alkupuolella valtuuston käsittelyyn, ja siitä alkaa valitusaika.

– Maaliskuun aikana meillä pitäisi olla tieto siitä, onko meillä vahva kaava, joka mahdollistaa tämän katsomon purun, Päivi Korkealaakso kertoo.

Korkealaakson mukaan kaavaluonnos pyrkii kuitenkin olemaan melko salliva, ja joitain suunnitelmia on jätetty auki. Rakennusoikeus ei kaavassa muuttuisi ja sen voisi käyttää tarpeen mukaan vanhankin kaavasuunnitelman mukaisesti esimerkiksi sisäpellihalliin.

Jäljellä olevaa rakennusoikeutta voi hyödyntää myös toisen rakennuksen rakentamiseen puukatsomon paikalle.

Muut kaavan muutokset ovat vähäisiä, sillä se vastaa pääosin nykyistäkin asemakaavaa.

Kissatalon muutolle lainvoimainen päätös jo alkuvuodesta?

Vaasan kodittomien kissojen yhdistys on kärvistellyt asumiskelvottomissa vuokratiloissa vuodesta toiseen.

Yhdistys ei ole päässyt muuttamaan vuonna 2021 ostettuun Isolahdessa sijaitsevaan omakotitaloon naapurien tekemien valitusten vuoksi.

Yhdistys on hakenut kaavamuutosta, jotta se voisi käyttää tonttia liikehuoneistona. Muutoksen toteutuessa muutto Isolahteen onnistuisi.

Vaasan kaupungin ympäristölautakunta ei näe suunnitelmalle esteitä ja sallisi sen tietyin ehdoin.

– Asuinrakentaminen tontilla on edelleen mahdollista, mutta sinne voidaan sijoíttaa myös sellaista liiketilatoimintaa, joka vastaa ympäristövaikutuksiltaan asumista, Päivi Korkealaakso sanoo.

Kaavan matka lainvoimaiseksi alkaa ehdotusvaiheen kuulemisella, joka kestää 30 päivää. Korkealaakson mukaan kaava on valtuustossa vielä tämän vuoden puolella.

Yleisön nähtäville uudet suunnitelmat etenevät kissatalon osalta syyskuun lopulla.