Koillis-Savon kirjastoauton toiminta loppuu

Kuopio päättää osaltaan lopettaa yhteiskäytössä olevan kirjastoauton toiminnan. Juankoskelle suunnitellaan mahdolliseksi korvaajaksi omatoimi­kirjastoa.

Mies käyttää tablettia digikirjastoauton edessä.
Kirjastoautoista on voinut lainata myös e-kirjoja. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Koillis-Savon kirjastoauton toiminta lakkaa tämän vuoden lopussa. Auton ovat omistaneet yhdessä Kuopio, Tuusniemi ja Kaavi.

Näistä Kaavi ja Tuusniemi ovat jo aiemmin päättäneet luopua auton käytöstä. Kuopiossa asia on esillä ensi viikolla hyvinvoinnin edistämisen lautakunnassa.

Kuopion päätösesityksessä linjataan, että kaupungin kahden muun kirjastoauton reittisuunnittelussa huomioidaan Juankosken ja Nilsiän alueen keskeisimmät pysäkit. Tämän lisäksi selvitetään mahdollisuus, että Juankosken lähikirjasto muutetaan omatoimikirjastoksi.

Koillis-Savon kirjastoauto otettiin käyttöön vuonna 2008 ja sen käyttöikä alkaa olla lopuillaan. Autossa on havaittu ruostevaurioita ja sen huoltokustannukset ovat kasvamassa.

Kirjastoauton käyttö on ollut sen kustannuksiin nähden vähäistä ja kustannukset ovat yhtä kirjastolainaa kohden korkeat. Lainan hinnaksi muodostui Kuopiossa viime vuonna 3.80 euroa, Tuusniemellä 7.40 ja Kaavilla kahdeksan euroa.