Yritysten tulevaisuudennäkymät muuta maata heikompia Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen rohkaisee yrityksiä investoimaan ja kuluttajia käyttämään palveluita.

Pohjois-Pohjanmaan yrittäjien puheenjohtaja Marjo Kolehmainen.
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen toivoo yrityksiltä rohkeutta investointeihin. Kuva: Timo Nykyri / Yle

Pohjois-Pohjanmaan yrittäjät pitävät talouden näkymiä aiempaa heikompina, kun muualla maassa uskotaan jo kasvuun, kertoo tuore kysely.

Pohjoispohjalaisten yrittäjien arviot myös henkilökunnan määrästä vuoden päähän ovat laskeneet. Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä osaavasta henkilökunnasta halutaan kuitenkin pitää edelleen kiinni.

Pk-yritysten investointihalukkuus on nousussa, mutta se on edelleen vaatimattomalla tasolla. Yritysten kasvuhakuisuus on säilynyt lähes entisellään.

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtajaa Marjo Kolehmaista mietityttää se, että Pohjois-Pohjanmaalla ei vielä uskota kasvuun.

– Pohjois-Pohjanmaan kasvupotentiaali investointeineen ja osaamisineen ei kuitenkaan ole muita alueita heikompi, vaan pikemminkin päinvastoin. Nyt tarvitaan rohkeutta. Yritysten on uskallettava investoida ja kuluttajien käyttää palveluita. Yhdessä saamme matalalennon käännettyä nousuun, hän sanoo tiedotteessa.

Pk-yritysbarometrissä on selvitetty suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten mielikuvia yleisestä suhdannekehityksestä ja oman yrityksen taloudellisesta kehityksestä. Lisäksi on tiedusteltu muun muassa yrityksen kasvuun, kansainvälistymiseen ja rahoitukseen liittyvistä tekijöistä.

Tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy Suomen Yrittäjien, Finnvera Oyj:n sekä työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta.