Asiantuntija: Biojätettä menee luokattoman paljon sekajätteen mukana lajitteluvelvollisuudesta huolimatta

Biojätettä menee yhä luokattoman paljon sekajätteen mukana, arvelee asiantuntija. Lajitteluvelvollisuuden myötä sitä ei pitäisi olla sekajätteessä yhtään.

Sekajätteestä löytyy kaikkea neuloista lähtien ja biojätettä on paljon.

– Hei, täällä on neuloja.

– Onko nyt vielä jotain, jota emme olisi löytäneet?

Näin jutustelevat Oulun yliopiston opiskelijat, jotka osallistuvat Oulun seudun jätteidenkäsittelystä vastaavan Kiertokaaren sekajätetutkimukseen. Tavoitteena on selvittää, miten hyvin Oulun asukkaat lajittelevat jätteensä.

Urakka käsittää kaikkiaan yli 2 000 kiloa kotitalousjätettä kerrostaloista ja pientaloista.

Kiertokaaren kiertotalouspäällikkö Antero Kiljunen ei ole erityisen optimistinen oululaisten jätteiden lajittelun suhteen.

– Todennäköisesti biojätettä on sekajätteen seassa luokattoman paljon.

Kiljunen kertoo, että aiemmin biojätettä on ollut sekajätteestä noin kolmannes.

Henkilö lajittelee ruokajätettä keltaiseen jätesäiliöön kierrätystapahtumassa.
Oulun yliopiston opiskelijat käyvät kaikkiaan läpi kaksi tuhatta kiloa sekajätettä ja lajittelevat jätteet 28 eri alalajiin. Kuvassa keittiöstä tullutta biojätettä. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Sekajätteen joukossa biojäte päätyy jätevoimalan polttouuniin.

Lajitellusta biojätteestä tehdään biokaasua liikenteen polttoaineeksi tai teollisuuden käyttöön korvaamaan fossiilisia polttoaineita.

Heinäkuussa 2024 astui voimaan pientalojen biojätteen lajitteluvelvoite. Sen jälkeen omakotiasujat eivät enää ole saaneet heittää ruoantähteitä poltettavan sekajätteen joukkoon.

Kiertotalouspäällikkö Kiljunen odottaa tuloksia siitä, onko lajitteluvelvoitteella ollut vaikutuksia biojätteen määrään sekajätteessä.

– Voisi olettaa, että puhutaan noin neljänneksestä nyt.

Alustavia tuloksia uudesta tutkimuksesta saadaan parin viikon kuluttua.

Oulun jätehuolto Kiertokaari kiertotalouspäällikkö Antero Kiljunen.
Kiertokaaren kiertotalouspäällikkö Antero Kiljunen sanoo, että syy biojätteen suureen määrään sekajätteen määrään löytyy ihmisten keittiöistä. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Antero Kiljunen sanoo, että syy biojätteen suureen määrään sekajätteessä löytyy ihmisten keittiöistä.

– Jos keittiössä on vain sekajäteastiat, niin ei jäte mene itsestään biojäteastiaan, vaikka sen pitäisi mennä.

Kiertokaari panostaa erityisesti lasten ja nuorten lajitteluneuvontaan.

– Opetamme seuraavaa sukupolvea kiertotalouden ja lajittelun näkökulmiin.

Omakotiasujat Kainuun laiskimpia lajittelijoita

Myös Kainuussa päätyy paljon biojätettä sekajätteen joukkoon, vaikka siellä biojätteen lajitteluvelvoite on ollut voimassa jo vuosia.

Kainuun jätehuollon kuntayhtymän Ekokympin tutkimuksen mukaan 29 prosenttia sekajätteestä on biojätettä. Se on seitsemän prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2020 tehdyssä tutkimuksessa.

Huonompaan suuntaan ollaan menossa, joutuu Ekokympin laatu- ja kehityspäällikkö Marjut Kinnunen toteamaan.

– Biojätteen osuus sekajätteestä pitäisi olla nolla.

Kinnusen mukaan erityisen huolimattomia jätteiden lajittelussa ovat omakotitalojen asukkaat. Hän pitää biojätteen lajittelusta laistamista asennekysymyksenä, ei tiedonpuutteena.

– Tässä on vielä todella paljon tehtävää.