Haluatko kimppakyydin työpaikalle, kauppareissulle tai useiden kaupunkien välille? Tämä on nyt mahdollista koko Etelä-Savossa.
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin Kimppakyyti-hanke on laajentunut suunniteltua aiemmin Mikkelistä koko maakuntaan.
Xamkilla on käynnissä hanke, jossa houkutellaan ihmisiä kokeilemaan kimppakyytejä netissä toimivan välityspalvelun avulla.
Projektipäällikkö Suvi Lipsanen kertoo, että hankkeen laajennus tehtiin suuren kiinnostuksen vuoksi.
Kimppakyydit.com-palveluun lisättiin matkakohteiksi kaikki Etelä-Savon kunnat ja tärkeimmät keskustojen ulkopuoliset matkailukohteet.
Kyytien sopimisessa käytetään alkuvaiheessa kimppakyydit.com -palvelua.
– Verkkopalvelun käyttö on toistaiseksi ollut vähäistä, vaikka tarvetta palvelulle selvästi on, sanoo Lipsanen.
Ihmisillä on kokemusta kimppakyydeistä
Hankkeella on ollut kysely verkkolomakkeen kautta. Lipsasen mukaan kyselyyn vastanneista kolmanneksella on kokemusta kimppakyydeistä, mutta vain harva käyttää niitä säännöllisesti.
Kyselyssä tuli ilmi se, että uuden palvelun kokeileminen vaatii sysäyksen ja aikaa uusien tapojen omaksumiseen.
– Toivomme, että vakiomatkojen kulkijat ilmoittaisivat kyydin palveluun ja kokeilisivat, löytyisikö matkaseuraa, kertoo Lipsanen.
Syksyn aikana hanke pyrkii saamaan kokeiluun mukaan yhdistyksiä, harrastusryhmiä ja urheiluseuroja.
Syyskuusta marraskuuhun kestävän kokeiluvaiheen aikana tehdään viimeiset valmistelut. Tuolloin muun muassa muokataan palvelua ja kehitetään mobiilisovellus.
Hankkeessa Etelä-Savoon luodaan oma mobiilisovellus kyytien välittämiseen. Sovellus lanseerataan ensi vuoden puolella.
Etelä-Savossa on kimppakyytejä toteutettu jo aiemminkin. Mäntyharjussa kunta on ollut aloitteellinen kimppakyytien järjestämisessä ikäihmisille. Kimppakyyti voi olla tärkeä osa arjen sujuvuutta ja elämänlaatua.