Sari Innasen valitus aluehallituksen puheenjohtajan paikalta erottamisesta nurin hallinto-oikeu­dessa

Hallinto-oikeus hylkäsi myös Innasen vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

sari innanen kertoo aiheesta
Innanen jätti valituksen hallinto-oikeuteen viime joulukuussa erottamisestaan Keski-Pohjanmaan aluehallituksen puheenjohtajan tehtävästä. Kuva: Ville Viitamäki / Yle

Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt Sari Innasen (kesk.) tekemän valituksen Keski-Pohjanmaan aluehallituksen puheenjohtajan paikalta erottamisesta.

Aluevaltuuston viime lokakuussa tekemä erottamispäätös ei ole lainvastainen tai syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja sen valmistelu on ollut riittävää, katsoo hallinto-oikeus.

Innanen vetosi valituksessaan siihen, että hyvinvointialueista annetuin lain perusteluiden mukaan puheenjohtajiston asemaa tulisi arvioida tehokkuuden näkökulmasta. Innanen korosti myös, että aluevaltuuston tekemä päätös perustui puutteelliseen selvitykseen. Hän vaati asian uudelleenkäsittelyä.

Hallinto-oikeus taas katsoo päätöksessään, että luottamuspulaa koskevassa arvioinnissa ei tarvitse erikseen puntaroida erityisesti puheenjohtajiston työskentelyn tehokkuutta. Myöskään puheenjohtajan työskentelyn tehokkuutta tai sen merkitystä aluehallitukselle ei pidä erikseen arvioida, linjaa oikeus. Tilapäisen valiokunnan selvitys luottamuksen menettämisen taustoista ja perusteista oli oikeuden mukaan riittävä.

Innasen katsoi valituksessaan, että kaksi valiokunnan jäsentä olisi ollut jäävejä käsittelemään asiaa, koska he olivat myös aluehallituksen jäseniä.

Hallinto-oikeuden mukaan asia ei ole näin. Kaksi valiokunnan jäsentä eivät hallinto-oikeuden mukaan olleet asianosaisia.

Jäsenet eivät kuuluneet puheenjohtajistoon, jolloin asialla ei ollut välittömiä vaikutuksia heidän oikeuksiinsa tai etuihinsa.

Innanen jätti valituksen hallinto-oikeuteen erottamisestaan Keski-Pohjanmaan aluehallituksen puheenjohtajan tehtävästä viime joulukuussa. Soiten aluevaltuusto erotti Innasen ja koko aluehallituksen puheenjohtajiston viime lokakuussa. Päätös ei syntynyt yksimielisesti.

Tilapäinen valiokunta selvitti Innasen luottamuspulaa jopa puoli vuotta. Loppulausunnossaan valiokunta arvosteli Innasen johtamistaitoja ja piti moitittavina Innasen hyvinvointialueen talouskriisissä käyttämiä keinoja, kuten irtisanomisella uhkaamista.

Sari Innanen nousi takaisin aluehallituksen puheenjohtajaksi kevään vaalien jälkeen. Hän keräsi aluevaaleissa eniten ääniä keskustalaisista: yli 750.