Maanomistajat alkavat saada korvauksia itärajan esteaidan alle jäävistä maista vuonna 2026.
Maanmittauslaitos on aloittanut lunastuskorvausten käsittelyt. Niitä on meneillään muun muassa Parikkalassa Kolmikannassa.
Itärajalle nousee esteaitaa yhteensä noin 200 kilometrin verran. Korvauksia saa noin tuhat maanomistajaa.
Imatralle kaksi vuotta sitten valmistuneesta testiaidasta on jo maksettu korvaukset kyseisen alueen maanomistajille.
Korvauspäätökseen menee kuukausia
Esteaidasta valmistuu useita osuuksia vuoden 2025 aikana. Kaikkien osuuksien on tarkoitus olla pystyssä vuoden 2026 loppuun mennessä.
Maanmittauslaitos tekee päätöksen maanomistajalle maksettavasta korvauksesta sen jälkeen, kun aita maanomistajan alueella on valmis.
Silloin tiedetään tarkalleen, minkä verran maata on jäänyt aidan alle ja millaisia mahdollisia haittoja tai vahinkoja maanomistajalle aiheutuu.
Maanomistaja voi saada korvauksia muun muassa varsinaisesta aidasta, sille raivattavasta alueesta sekä aitaan liittyvästä huoltotiestä.
Maanomistaja voi esittää myös itse korvausvaatimuksia.
Aikaa aidan valmistumisesta korvauspäätökseen voi mennä kuukausia.
– Maanomistajille varataan aikaa harkita, että onko sellaisia haittoja tai vahinkoja, joita ulkopuolinen ei havaitse ja joita maanomistaja itse haluaisi tuoda esille, johtaja Mauri Asmundela Maanmittauslaitokselta kertoo.
Yle vieraili maaliskuussa 2025 Virolahdella Koskeloiden luona. Heidän pihapiiriinsä nousi esteaita talven aikana.
Maanmittauslaitos päättää, Rajavartiolaitos maksaa
Esteaidan lunastus- ja korvausasiat siirtyivät keväällä Rajavartiolaitokselta Maanmittauslaitokselle, kun aidan pilottivaiheessa huomattiin, miten paljon työtä asiassa on.
Maanomistajalle maksettavan lunastuskorvauksen taso on säädelty laissa. Sen mukaan maanomistajan kuuluu saada kaikista taloudellisista menetyksistään täysi korvaus.
Elokuussa lunastuslakia päivitettiin niin, että maaomistajat saavat esteaidasta markkina-arvoon perustuvan täyden korvauksen päälle 25 prosentin korotuksen.
Korvauksen maksaa Rajavartiolaitos.