Lahdessa salibandyjoukkuetta kuljettaneen bussin rengas alkoi savuta

Tilausliikenteen linja-auton kyydissä oli kolmisenkymmentä matkustajaa, joille ei aiheutunut vaaraa.

Paloauton sininen vilkku ja auton ovi.
Hälytys keskisuuresta liikennevälinepalosta tuli Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle aamulla ennen yhdeksää. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Lauantaina aamulla Lahdessa salibandyjoukkuetta kuljettaneen linja-auton takarengas alkoi savuttaa Mustankallion tunnelin päässä Hirsimetsäntiellä. Kyydissä oli noin 30 matkustajaa.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen mukaan kuljettaja tyhjensi bussin matkustajista. Tilanteesta ei aiheutunut vaaraa matkustajille. Myös linja-vauriot jäävät arvion mukaan vähäisiksi.

Salibandyjoukkue oli matkalla tilausliikenteen linja-autolla Jyväskylästä Lahteen pelaamaan. Pelastuslaitoksen mukaan bussi oli jo lähes perillä, joten matkustajat siirtyivät kävellen määränpäähänsä.

Hälytys keskisuuresta liikennevälinepalosta tuli Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle lauantaina kello 8.56.