Securitaksen ex-turvallisuuspäällikkö välttyi syytteiltä – järjesti perheelle vartiontia miljoonilla euroilla

Turvakodeissa asuneelle perheelle ostettiin turvapalveluja kunniaväkivallan pelon vuoksi. Syyttäjien mukaan ex-turvallisuuspäällikön epäillyistä rikoksista ei löytynyt näyttöä.

Rakennus, jossa lukee "JUST" ja edessä kyltti pääsisäänkäynnille.
Syyteharkinta virkarikosepäilyistä Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän ja Raaseporin kaupungin virahaltijoiden osalta on vielä kesken. Kuvassa Järvenpään sosiaali- ja terveyskeskus JUST Kuva: Patrik Molander / Yle

Syyttäjät eivät nosta syytteitä asiassa, jossa Securitaksen entisen turvallisuuspäällikön epäiltiin erehdyttäneen Keski-Uudenmaan SOTE-kuntayhtymän ja Raaseporin kaupungin viranhaltijoita turvallisuuspalvelujen hankkimisessa.

Rikosnimikkeinä olivat petosrikosten lisäksi ampuma-aserikos ja kaksi perätöntä lausumaa tuomioistuimessa.

Syyttämättäjättämispäätökset törkeistä petoksista ja perättömistä lausumista tehtiin, koska rikoksista ei ollut näyttöä. Ampuma-aserikoksen osalta syyteoikeuden katsottiin vanhentuneen.

Sosiaaliviranomaiset tilasivat vartioinnin

Kyseessä olivat kaikkiaan noin 2,5 miljoonan euron hankinnat turvallisuuspalveluihin. Uudenmaan ELY-keskus korvasi suurimman osan kuluista.

Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Keusote) osti Securitakselta turvallisuuspalveluja pääosin turvakodeissa asuneelle perheelle marraskuusta 2021 elokuun 2022 loppuun asti.

Perusteena olivat sosiaaliviranomaisten tiedot, jotka olivat tulleet äiditä. Äiti oli tehnyt myös rikosilmoituksia poliisille.

Maahanmuuttovirasto oli jo toukokuussa 2019 myöntänyt äidille ja lapsille pakolaisasemat ja oleskeluluvat ja katsonut äidin olevan kansainvälisen suojelun tarpeessa muun muassa kunniaväkivallan uhan perusteella.

Äiti ja nuorimmat lapset oli myös lokakuussa 2021 otettu mukaan Maahanmuuttoviraston alaiseen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. Päätöstä perustetiin äidin joutumisella pitkän ja piinaavan perheväkivallan kohteeksi ja isän aiheuttamalla turvauhalla.

Äiti pelkäsi kuolevansa avioeron hakemisen vuoksi

Perusteena turvapalvelujen tarpeelle pidettiin kunniaväkivallan uhkaa äitiä ja perheen kolmea nuorinta lasta isän ja kahden aikuisen lapsen taholta.

Äiti oli hakenut avioeroa kesällä 2021. Hän pelkäsi, että hänet tapetaan, jotta miehen suku arabikulttuurin mukaisesti voisi säilyttää kunniansa. Hän kertoi saaneensa uhkailuja useilla tavoilla.

Uhka-arvioihin liittyi myös se, että naisen mukaan mies oli kuulunut Irakissa Al-Qaida-terroristijärjestöön.

Kesäinen kauppakatu, jossa ihmisiä kävelemässä.
Äiti ja kolme lasta asuivat Järvenpäässä kun heille alettiin järjestää turvapalveluja. Kuva: Patrik Molander / Yle

Ex-turvallisuuspäällikkö: poliisin toiminta ”lepsua”

Arviointiin suojelun jatkamisen tarpeesta sosiaaliviranomaisten ensimmäisten päätösten jälkeen osallistui myös Securitaksen entinen turvallisuuspäällikkö.

Hän katsoi, että poliisi ei ollut tehnyt riittäviä selvityksiä turvallisuusuhasta ja hän välitti poliisille tietoja perheen tilanteesta.

Poliisi oli turvannut äidin ja lasten siirtymistä turvakotiin lokakuussa 2021 ja tehnyt muutamia muitakin turvaamistoimia, mutta arvioinut, että konkreettista uhkaa perhettä kohtaan ei ollut.

Ex-turvallisuuspäällikkö piti poliisin toimintaa ”lepsuna”,

Perheelle suojelua vuoden ajan ympäri vuorokauden

Vartiointi alkoi Linnanmäellä käymisen turvaamisena lokakuussa 2021.

Ympärivuorokautinen vartiointi useissa turvakodeissa asuneille äidille ja kolmelle nuorimmalle lapselle järjestettiin vuodeksi 3. marraskuuta 2021 lähtien.

Kahdesta neljään vartijaa oli suojattavien lähellä kaiken aikaa.

Vartijoiden vuororaporttien ja kuulustelukertomusten mukaan perheeseen oli kohdistunut konkreettisia seuraamis- ja uhkatilanteita.

Poliisi piti esitutkinnan perusteella perheelle järjestettyä suojelua poikkeuksellisena ja ainutlaatuisena.

Mahdollisten virkarikosten syyteharkinta jatkuu

Turvallisuuspalvelujen hankinnasta päätettiin Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä yhdeksällä eri päätöksellä.

Raaseporin kaupunki hankki turvallisuuspalveluja kahdella eri päätöksellä syyskuusta 2022 lähtien runsaan kahden kuukauden ajan, kun äiti ja nuorimmat lapset muuttivat Raaseporiin omaan asuntoon.

Tavoitteena oli tuolloin turvamiespalvelun vähittäinen väheneminen ja perheen kouluttaminen omatoimiseen varautumiseen mahdollisiin uhkiin.

Vartiointi lopetettiin äidin pyynnöstä kun ex-mies oli saanut lähestymiskiellon ja uusi osoite oli pysynyt salaisena.

Keusoten ja Raaseporin kaupungin viranhaltijoiden epäiltyjen virkarikosten osalta syyteharkinta on kesken.

Poliisi epäili virkarikoksesta 14 henkilöä. Rikoksista epäiltyjä oli kokonaisuudessa kaikkiaan lähes 20.

Äitiä ja alaikäisiä lapsia ei epäilty rikoksista.

Itä-Uudenmaan poliisi tiedotti laajasta tutkinnasta kesäkuussa 2024.

Katso videolta, kuinka tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Springare kertoi tuolloin esitutkinnan perusteella poliisin näkemyksestä ex-turvallisuuspäällikön toiminnasta.

Korjattu uutiseen klo 15.40 että kyseessä olivat noin 2,5 miljoonan euron hankinnat turvallisuuspalveluihin, ei kolmen miljoonan euron hankinnat.