Turun rakennusvalvonta on määrännyt keskeyttämään Hirvensalossa yksityiseen rantaan rakenteilla olleen hissitornin ja uuden saunarakennuksen rakennustyöt.
Asiasta tiedottaa Turun kaupunki.
Hirvensalon Kortenokassa oli valmistumassa korkea, tummasta lasista tehty hissikuilu, jonka avulla kallioiden päältä pääsee rantasaunalle.
Yle kertoi viime viikolla, että Turun rakennus- ja lupalautakunta sai viranomaisilta selvityksen rakennusluvan myöntämisestä rakennelmalle. Ylen haastattelemat lautakunnan jäsenet arvostelivat hissin saamaa rakennuslupaa.
Rakennusvalvonta tilasi tarkistusmittauksen uudesta saunarakennuksesta ja hissitornista.
– Mittaustietojen perusteella rakennusta ei ole toteutettu myönnetyn rakennusluvan mukaisesti. Rakennus on perustettu meren päälle poiketen useita metrejä lupa-asiakirjoissa esitetyistä suunnitelmista. Lisäksi sen hissiosan korkeus ylittää noin kolme metriä myönnetyssä muutosluvassa määritellyn korkeuden, tiedotteessa todetaan.
Rakennusluvassa tornin korkeudeksi määriteltiin reilut 14 metriä. Luvat rakentamiseen myönnettiin viranhaltijapäätöksinä vuosina 2023 ja 2024.
Lupia ei siis käsitelty aikanaan rakennus- ja lupalautakunnassa poliitikkojen toimesta.
Myös lasit väärää sävyä
Hissitornissa on myös kaupungin mukaan käytetty tummaa sävylasia luvan mukaisen kirkkaan lasin sijasta. Tornin huipulle on muotoiltu telttamainen katos.
Alue on asemakaavoitettu pysyvään asumiseen ja sen tonteille saa rakentaa yhteensä 400 neliön verran, josta ranta-alueelle saa sijoittaa 150. Kaavanmukaisesti rakennettuna ranta-alue olisi rakennusvalvonnan mukaan varsin tiivis.
Keskeyttämispäätös tullaan tiedotteen mukaan viemään rakennus- ja lupalautakunnan käsiteltäväksi hakijalta pyydettävän vastineen jälkeen.
– Jotta rakennustyö voisi tällaisessa tilanteessa jatkua, rakentaminen voidaan suorittaa luvan mukaisena tai koettaa hakea toteutukselle uutta lupaa, tiedotteessa todetaan.