Asumistuen leikkaaminen on käynnistänyt vuokra-asuntomarkkinoilla myllerryksen ja uuden muuttoliikkeen.
Yksiöiden ja muidenkin edullisempien vuokra-asuntojen kysyntä on kasvanut ja tämä on saanut vuokrapyynnöt kääntymään nousuun. Vuokrapyynnöt ovat käytännössä yleensä hyvin lähellä toteutuneita vuokria.
Tilannetta voi pitää nurinkurisena, sillä vuokrapyynnöt nousevat samalla, kun vuokralaisten ostovoima on heikentynyt asumistukien leikkaamisen takia.
Kahdeksassa kaupungissa yksiöistä pyydetään enemmän
Yle sai Vuokraovi.com-sivuston vuokrapyyntötiedot tämän vuoden syyskuuhun saakka. Tiedot kattavat yksiöistä pyydetyt vuokrat yhdessätoista suuressa kaupungissa.
Niistä kahdeksassa vuokrapyynnöt olivat syyskuussa nousussa vuotta aiempaan verrattuna. Nousu on muutamissa kaupungeissa voimakasta.
Merkille pantavaa on, että pitkään jatkunut vuokrien lasku on ainakin vuokrapyyntöjen perusteella pääosin päättynyt ja kääntynyt nousuun.
Alla olevassa grafiikassa näet muutoksen syyskuussa vuotta aiempaan verrattuna.
Elokuussa opiskelijoiden asumistuki putosi asuinpaikkakunnasta riippuen jopa 41–44 prosenttia ja vaihtui yleisestä asumistuesta opintotukeen kuuluvaksi asumislisäksi.
Vuokra-asuntomarkkinat hyvin tunteva Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola pitää muutosta monella tavalla poikkeuksellisena.
– Asumisen tuen leikkaukset ovat olleet todella merkittäviä. Voi sanoa, että ne ovat olleet historiallisia. Ne ovat olleet myös nopeita ja laajavaikutteisia.
Tukileikkaus koskee yli 150 000 yksin asuvaa opiskelijaa.
OP:n tekemän kyselyn mukaan kaikilla vuokralla asuvista 19 prosenttia on muuttanut tai muuttamassa edullisempaan asuntoon tukileikkausten jälkeen. Eilen maanantaina julkaistussa Taloustutkimuksen tekemässä tutkimuksessa oli yli tuhat vastaajaa. Kysely on tehty syyskuussa ja tulokset on painotettu väestöä edustavaksi.
Lähiöön, soluun, kimppaan, paluu kotiin
Haaga-Helia-ammattikorkeakouluun Helsingin Pasilassa kiiruhtavan opiskelija Riina Raution kokemusten perusteella tulojen pudotus elokuun muutoksen jälkeen pakottaa monen järjestelemään asumisensa uudestaan.
– Tiedän monia, jotka ovat joutuneet muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse. Varsinkin yliopistossa ei ole aikaa käydä töissä ja työmarkkinatilannekin on huono. Töitä ei vain ole. Silloin ei ole varaa asua omassa asunnossa, Rautio analysoi.
Rautio laskee, että hänen oma vuokransa on noussut vuosittain kaksi prosenttia. Aktiivisesta asunnon etsimisestä huolimatta edullisia yksiöitä on ollut hänen mukaansa kuitenkin vaikea löytää.
– Käytännössä vaihtoehdoksi jää yleensä asuminen kämppiksen kanssa. Solut eivät ole niin suosittuja, mutta sekin on yksi vaihtoehto. Tai jos on mahdollisuus muuttaa takaisin kotiin, niin se on sitten... joo.
– Vuokrat ovat nousseet naurettavan nopeasti. Ihan liian kallista, sanoo vielä vanhempiensa luona asuva opiskelija Gabriella Poto.
Hän sanoo harkitsevansa omaa asuntoa vasta valmistumisensa jälkeen.
Opiskelija Chin Osiren vuokra yksityisen vuokranantajan asunnossa on noussut vuodessa 500 eurosta 650 euroon. Hänen ratkaisunaan oli muutto opiskelija-asuntosäätiö HOAS:n asuntoon.
– Olen juuri muuttamassa tämän takia. Sain HOAS:lta asunnon, kun olen opiskelija. Se on vähän edullisempi, niin pystyy sitten elämään, Osire sanoo.
– Melkein kaikki kaverit ovat muuttaneet HOAS:n asuntoihin, hän kertoo.
”Edulliset käytetyt asunnot on rajallinen resurssi”
Vuokria nostaa nyt kaksi ilmiötä, selittää Vuokraturvan Timo Metsola.
Edullisten vuokra-asuntojen kysyntää nostavat erityisesti opiskelijat, joiden asumista tuetaan selvästi aiempaa vähemmän. Nyt opintotuen asumislisä on alueesta riippuen korkeintaan 216, 248 tai 296 euroa kuukaudessa.
Ennen leikkausta opiskelijan asumistuen yläraja oli 394 euroa ja keskimäärin sitä maksettiin 344 euroa.
Tänä syksynä aloittaneet opiskelijat pyrkivät alun perinkin löytämään edullisia yksiöitä.
Vuokraovi.com-sivustolla esimerkiksi Helsingissä tyypillisin eli mediaanivuokrapyyntö on ollut laskusuuntainen viitisen vuotta, mutta heinäkuussa lasku pysähtyi ja oli syyskuussa puolentoista prosentin nousussa.
Myös aiemmin opintonsa aloittaneet pyrkivät siirtymään edullisempiin asuntoihin.
Tämä lisää kysyntää erityisesti hiukan keskustan ulkopuolisille ja vanhemmille asunnoille. Niiden tarjonta on kuitenkin rajallista ja siksi hinnat pyrkivät nousemaan.
– Kukaan ei ole keksinyt, miten voitaisiin rakentaa lisää edullisia käytettyjä asuntoja. Uusia ja valitettavan kalliita asuntoja kyllä osataan tehdä. Nämä edulliset käytetyt asunnot on rajallinen resurssi, josta kilpaillaan tällä hetkellä tosi kovasti, Metsola järkeilee.
Toinen vuokria nostava tekijä on omistusasuntokaupan hiljentyminen.
– Kaikkia myynnissä olevia ihan uusiakaan asuntoja ei saada kaupaksi ja näitä on osin siirtynyt vuokramarkkinoille. Niitä vuokraavat samat henkilöt, jotka toisessa markkinatilanteessa olisivat ostaneet sen asunnon, Metsola sanoo.
Alla olevasta grafiikasta näet 11 kaupungin vuokrapyyntöjen kehityksen vuodesta 2024 alkaen.
Tilastokeskus kertoo 16.10. tuoreet tiedot vuokrista koko maassa. Tilasto kattaa koko vapaarahoitteisen vuokra-asuntokannan.
Korjattu 7.10. klo 13.35: Asumistuki putoaa jopa 44 prosenttia. Aiemmin artikkelissa sanottiin, että pudotus on 20-40%, mutta pienempi pudotus koskee vain poikkeustilannetta, jossa opiskelu jatkuu myös koko kesän.