Turku on varautunut asukasmääränsä kasvuun päiväkoti- ja kouluinvestoinneissaan.
Lähivuosien aikana kaupunki panostaa lähes miljardi euroa uudisrakentamiseen ja peruskorjauksiin. 2050-luvulle ulottuva tuore ennuste arvioi kaupungin väestömäärän kasvavan noin 15 prosentilla.
– Tulossa on uusia päiväkoteja ja kouluja. Joukossa on myös monitoimijataloja, jotka tarjoavat varhaiskasvatuksen ja opetuksen ohella laaja-alaisemmin palveluja lähialueelleen. Osa rakentamisesta on myös korjausvelkaa kohteissa, jotka ovat päässeet huonoon kuntoon, kertoo Turun lasten ja nuorten palveluiden johtaja Anu Parantainen.
Turku arvioi rakentamisen vauhdin vielä kiihtyvän seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kaupungin hankesuunnitelmista lähes 80 prosenttia liittyy kouluihin ja päiväkoteihin. Uudis- tai peruskorjauskohteita on eri vaiheissa käynnissä kolmisenkymmentä.
– Voi olla, että tämäkään ei vielä riitä. Kaupunki kärsii tällä hetkellä tilapulasta useassa koulussa, arvioi Anu Parantainen.
Turun väkiluku on kasvanut tasaisesti viimeisen viiden vuoden ajan. Viime vuonna väestönlisäys oli 2,3 prosenttia.
Suurin osa tulijoista on maahanmuuttajia, mikä asettaa myös opetuksellisia haasteita. Tällä hetkellä Turun perusopetuksen oppilaista noin 25 prosenttia on monikielisiä.
– Kehityssuunta tulee vaatimaan kielitietoisen opetuksen lisäämistä. Ymmärrystä siitä, että opetukseen tulevilla lapsilla ja nuorilla suomi tai ruotsi ei ole oma äidinkieli. Ehkä se vaatii myös erilaisia opetustiloja, katsoo Anu Parantainen.