”Supolta varmasti huonoin mahdollinen aika” – näin kansan­edustajat kommentoivat muutosta väestön­vaihto­teoriasta

Supon väes­tön­­vaih­to­teo­ri­aa koskevan verkkotekstin muuttamista ei pidetä eduskunnassa dramaattisena. Vihreiden ja SDP:n mielestä ajoitus kesken poliittisen keskustelun herättää kysymyksiä.

Supon tunnus toimitilojen ovessa Helsingin Katajanokalla.
Yle kysyi muutamilta suojelupoliisia valvovan valiokunnan jäseniltä, syntyikö supolle mainehaittaa, kun se kesken kiivaan poliittisen keskustelun muutti määrittelyään väestön­vaihtoteorian yhteydestä terrorismiin. Kuva: Petteri Sopanen / Yle

Eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunnan jäsenten mielestä suojelupoliisille ei syntynyt mainehaittaa tai ainakaan massiivista vahinkoa siitä, että supo muutti väestönvaihtoteoriaa koskevaa verkkotekstiään kesken kiivaan poliittisen keskustelun.

Valiokunnan varapuheenjohtajan Pauli Kiurun (kok.) mukaan kyse oli siitä, että ”hieman vanhentunutta tietoa tai muotoilua haluttiin päivittää”.

– Luotan siihen arvioon, mitä suojelupoliisi on itse sanonut, että tähän ei liity mitään erityistä poliittista ohjausta.

Tapaus ei Kiurun mukaan vaikuta häneen omaan luottamukseensa supon toimintaan, ellei sitten jotain muuta asiassa ilmene.

– En näe siinä mitään mainevahinkoa. Enemmän siitä syntyy mainevahinkoa, jos sivuja ei päivitetä ja pidetä ajankohtaisina.

pauli kiuru.
Pauli Kiuru: Luotan arvioon, mitä suojelupoliisi on itse sanonut, ei liity poliittista ohjausta. Kiuru eduskunnassa vuonna 2023. Kuva: Tomi Natri / AOP

SDP:n Mika Kari: Huonoin mahdollinen aika tehdä muutoksia

SDP:n valiokuntavastaavan Mika Karin mielestä suojelupoliisin verkkotekstin muutoksissa ajoitus herättää eniten kysymyksiä.

– Tämä oli supolta varmasti huonoin mahdollinen aika tehdä muutoksia.

Suojelupoliisi muutti verkkosivuillaan olevaa määrittelyä väestön­vaihtoteorian yhteydestä terrorismiin muutama päivä sen jälkeen, kun kiihkeä poliittinen keskustelu maahanmuutosta ja Suomen väestökehityksestä oli alkanut. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja puhui Ylen A-studiossa 27. elokuuta, että ”väestönvaihto on ruma v-sana, mutta tosi”.

Suojelupoliisi toimii sisäministeriön alaisuudessa.

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) nimitti viime vuonna supon päälliköksi Juha Marteliuksen, joka on aiemmin toiminut muun muassa perussuomalaisten ministereiden valtiosihteerinä. Rantanen viestitti viime viikolla Ylelle, ettei hän tai ministeriö ole antanut tekstin päivityksestä ohjausta supolle.

Kansanedustaja Mika Kari istuu eduskunnan täysistunnossa.
Mika Kari: Ajoitus oli vähintäänkin kömmähdys. Kuva: Toni Määttä / Yle

Mika Karilla on vahva luottamus supoon, mutta hän haluaa saada vastauksia. Onko tekstimuutoksessa takana muuta kuin tekninen päivitys – vai onko kyseessä viestinnällisen linjan tarkistus?

– Mikäli suojelupoliisissa ei ollut tarkoitus muuttaa omassa toiminnassaan suuntaa, niin kyllä tämä ajoitus oli vähintäänkin kömmähdys.

Vihreiden Atte Harjanne: Miksi ja kenen aloitteesta?

Vihreiden edustaja Atte Harjanne ei pidä tekstimuutosta dramaattisena itsessään. Kysymyksiä kuitenkin heräsi.

– Onhan se sinänsä erikoista, että juuri kun se asia on framilla [esillä], tekstiä muutetaan – ja vieläpä siitä enempää tiedottamatta. Se on omiaan luomaan kysymyksen, miksi ja kenen aloitteesta.

Atte Harjanne.
Atte Harjanne: On erikoista, että juuri kun asia on framilla [esillä], tekstiä muutetaan. Harjanne eduskunnassa kesäkuussa 2024. Kuva: Silja Viitala / Yle

Suojelupoliisi on turvallisuusviranomainen. Sillä on mahdollisuus käyttää kansalaisiin salaisia pakkokeinoja, kuten telekuuntelua tai teknistä tarkkailua, kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi.

– Riippumatta, mitä tässä yksittäisessä tapauksessa on tapahtunut tarkalleen, koko supon toimintamandaatin ja roolin takia on äärimmäisen tärkeätä, ettei synny mitään sellaisia käsityksiä, että sen toimintaa jollain tavalla ohjattaisiin poliittisesti, Atte Harjanne huomauttaa.

Harjanne ei usko tapauksen aiheuttaneen merkittävää vahinkoa supolle.

– Ei nyt varmaan mitään massiivista [vahinkoa] sinänsä, mutta kyllä tämmöinen on omiaan herättämään kysymyksiä, johon pitää olla vakuuttavat vastaukset. Luottamusta on paljon helpompi menettää kuin saada.

Vilhelm Junnila.
Vilhelm Junnila: Suojelupoliisikin päivittää omia dokumenttejaan jatkuvasti vastaamaan ajankohtaista tilannetta. Junnila eduskunnassa 4. syyskuuta. Kuva: Silja Viitala / Yle

Perussuomalaisten Vilhelm Junnila: Supon luottamus ei kärsinyt

Supon tekstipäivitys tuli yllätyksenä myös valiokunnan perussuomalaiselle kansanedustajalle Vilhelm Junnilalle.

– Sinänsähän kai suojelupoliisikin päivittää omia dokumenttejaan jatkuvasti vastaamaan ajankohtaista tilannetta. Siltä osin tämä ei ole itseäni hirvittävästi ihmetyttänyt.

Junnila ei usko, että supon maine tai luottamus olisi kärsinyt vahinkoa päivityskeskustelusta.

– Ehkä tässä on hyvä erottaa aina, mikä on politiikkaa, mikä on ajankohtaiskeskustelu ja sitten siviilitiedustelun tapa toimia. Nämä eivät välttämättä seuraa toinen toisiaan tai ole kytkyssä toisiinsa.

Supon päällikkö: ”Päivitys oli osa kokonaisuutta”

Suojelupoliisin päällikkö Juha Martelius kommentoi tekstin muutosta julkisesti ensimmäistä kertaa keskiviikkona Ylelle tekstiviestillä. Vastaus on samankaltainen kuin supon viestinnän aiemmin antama.

Supon viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Milla Meretniemi sanoi viime viikolla, ettei supon näkemys väestönvaihtoteoriasta ole muuttunut mihinkään.

Marteliuksen mukaan uusia tekstipäivityksiä tulee tulevaisuudessa lisää.

– Nettisivujemme päivityksestä sovittiin jo alkukesästä koko sisältömme osalta. Nyt nettiimme tullut päivitys oli osa kokonaisuutta, jonka päivitys siis jatkuu loppuvuoden aikana.

Valiokunta kuulee supon edustajia syksyn aikana

Tiedusteluvalvontavaliokunnan puheenjohtaja, ruotsalaisen eduskuntaryhmän kansanedustaja Mats Löfström ei halunnut arvioida supon toimintaa. Löfgrenin mukaan olisi sopimatonta kertoa poliittisia mielipiteitään ennen supon edustajien kuulemisia valiokunnassa.

Löfström kertoi Ylelle tiistaina, että hän on varma, että verk­ko­tekstin muuttamisesta kysytään supon edustajilta valiokunnassa syksyn aikana.

Tiedusteluvalvontavaliokunta poikkeaa eduskunnan muista valiokunnista siinä, että asioiden käsittely ei ole samalla tavalla ensisijaisesti poliittista. Tiedusteluvalvontavaliokunta on siviili- ja sotilastiedustelun parlamentaarinen valvoja ja sen jäsenet kuulevat myös salassa pidettäviä asioita.