Ruotsalaistutkimus: Kaatosade avohakkuu­alueelle voi johtaa jopa hengen­vaarallisiin vahinkoihin

Syyskuussa Ruotsissa on ollut rajuja sateita, jotka ovat aiheuttaneet vakavia vaurioita.

Avohakkuualue ilmakuvassa.
Avohakkuualue tien vieressä. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Maanteihin ja muihin vastaaviin rakenteisiin saattaa tulla jopa hengenvaarallisia vaurioita, jos vieressä on avohakattu alue ja paikalle sattuu voimakas sade. Ruotsin metsähallitus Skogstyrelsen on tehnyt asiasta tuoreen tutkimuksen, jonka on julkaissut Dagens Nyheter -lehti (DN).

Ruotsin Västernorrlannissa on viime viikkoina todettu erittäin voimakkaita, jopa ennätyksellisiä sateita. Västerbotten sijaitsee suunnilleen Suomen Pohjanmaan korkeudella.

Seuraukset ovat olleet katastrofaalisia, kirjoittaa DN. Yli 40 tietä on tuhoutunut, Ruotsin rautateiden päärata on katkennut ja yksi vaarallisessa lastissa ollut juna on pudonnut raiteiltaan. Lisäksi yksi henkilö on saanut surmansa sateiden seurauksena.

Selvityksen mukaan onnettomuuksista kaksi - tavarajunan suistuminen ja henkilön kuolema - johtuivat todennäköisesti kaatosateen ja avohakkuun yhteisvaikutuksesta.

Tavarajuna suistui kohdassa, jossa rata kulki jyrkässä rinteessä, ja yläpuolella oli suoritettu laajoja avohakkuita. Hakkuualueelta valunut vesi oli heikentänyt ratavallia. Selvityksessä ei tutkittu ratavallin kuntoa tai esimerkiksi ojarumpujen sijaintia.

Autoilija menehtyi ajettuaan tiessä olleeseen halkeamaan, joka todettiin vesimassojen aiheuttamaksi. Tien reuna oli suurta hakkuuaukiota.

Voimakkaat sateet lisääntyvät

Metsähallitus on jo monena vuotena varoittanut avohakkuiden vaarasta infrastruktuurille.

Puiden latvukset ja juuret imevät vettä ja puut itsessään pitävät maa-ainesta paikallaan rinnemailla. Ilman puita tulvia syntyy helpommin. Kaikki voimaperäinen toiminta, kuten metsäautotiet ja maastoajo synnyttävät maastoon uria, joita pitkin tulvavesi pääsee entistä helpommin kulkemaan.

Puun kysyntä on viime vuosina kasvanut. Tämä muodostaa vaikean yhtälön, sillä samaan aikaan ilmastonmuutos lisää kaikkein rankimpia sateita.

Västernorrlannissa tehtiin 6.-7. syyskuuta paikallinen, mahdollisesti koko Ruotsin mittaushistorian sade-ennätys.