Elian Lehto, 25, on räväkkä persoona, joka puhuu kiertelemättä kuulumisistaan ja tavoitteistaan.
Nyt puhelun aikana käsittelyssä on aihe, joka vetää alppihiihdon kovimman suomalaisnimen hiljaiseksi.
Lehdon kilpakumppani Matteo Franzoso, 25, kuoli Santiagossa, Chilessä. Franzoso sai lauantaina harjoituksissa vakavan päävamman.
Lehto on syntynyt kesäkuussa 2000.
Franzoso oli hieman vanhempi, syntynyt 16. syyskuuta 1999. Italian hiihtoliitto tiedotti Franzoson kuolemasta maanantaina. Tiistaina hän olisi täyttänyt 26 vuotta.
Lehto kuvailee suhdettaan Franzosoon siten, ettei voida puhua läheisestä ystävästä, mutta Lehto tunsi italialaisen hyvin.
– Lisäksi suksihuoltajani oli hänen hyvä ystävä, joten sinänsä ei ole kaukana.
Lehto joutuu hakemaan sanojaan puhuessaan tragediasta.
– Tosi, tosi ikävä juttu, ja toivoisi, että niitä ei lajissamme kävisi niin paljon kuin nyt on käynyt. Se on kyllä todella valitettavaa, Lehto henkäisee.
Etenkin Italian lajipiirejä on koeteltu. Huippulupaus, 19-vuotias Matilde Lorenzi kuoli viime syksynä harjoitusonnettomuudessa Val Senalesissa, Pohjois-Italiassa. 18-vuotias Marco Degli Uomini kuoli maaliskuussa Monte Zoncolanin rinteillä.
Lehdolla on vain hyvää sanottavaa kilpakumppanistaan Franzososta.
– Valitettavasti tällainen aina osuu niille parhaille tyypeille. Hän oli ehdottomasti yksi sen ryhmän edustajista. Hieno tyyppi.
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS kertoi, että Franzoson traaginen kaatuminen tapahtui La Parvan hiihtokeskuksessa.
Etelä-Amerikan kevätlumet (meillä Suomessa syksy) ovat alppihiihdon huipuille otollisia harjoitusolosuhteita.
– Sinne mennään hakemaan nimenomaan hyviä olosuhteita. Sieltä kevätlumet antavat hyvän boostin kauteen, Lehto kertoo.
Turvallisuus edellä
FIS kertoi, että Franzoso menetti laskunsa hallinnan pienessä hypyssä ja paiskautui turvaverkkoihin. Kahden turvaverkkorivin läpi ajautunut Franzoso osui sitten puuaitaan.
Vaikka pelastushelikopteri oli nopeasti paikalla ja kuljetti italialaisen tehohoitoon, päävammat olivat liian vakavia.
Lehto ei ymmärrettävästi halua kertoa julkisuuteen omia tietojaan Franzoson tapaturmasta. Hän puhuu turvallisuusasioista yleisellä tasolla.
– Kyllä meidän täytyy jokapäiväisessä harjoittelussa, ihan sama missä olemme, ottaa huomioon, että stipluja voi tulla. Täytyy sitten pitää turvallisuudesta huolta, ettei tällaisia enää tulevaisuudessa käy.
– Iso kiitos omalle valmentajaringilleni täällä Sveitsissä, että aina mennään turvallisuus edellä. On ykkösprioriteetti, että meillä on olosuhteet, joissa voi turvallisesti harjoitella.
Lehto tiedostaa harjoittavansa ammattiaan vaarallisessa lajissa. Miten hän itse käsittelee tragedioita ja niiden herättämiä ajatuksia?
– Kuten sanoin, ei ollut ensimmäinen kerta valitettavasti. Aina se koskettaa vahvasti, mutta täytyy pitää vaan siitä huoli, että itse harjoittelee ja toimii sillä tasolla, ettei tällaista tapahdu. Sitten jos käy tosi huono tuuri, sille ei enää mitään voi.
Lehto kertoo, että harjoitusryhmän kesken tapahtumia ja turvallisuusasioita puidaan, ja sitä kautta ikäviäkin asioita saa käsiteltyä.
Lehto korostaa huolellisuutta kaikessa tekemisessä. Mitkä sitten ovat harjoittelussa tärkeimmät turvallisuusseikat ja onko jotain, mitä alppihiihdossa voisi tehdä vielä paremmin?
Ykköslähtökohta on, että rinne on riittävän hyvässä kunnossa. Toisekseen rinteiden ympärillä pitää olla riittävästi turvaverkkoja, oikeissa paikoissa ja oikeilla tavoilla.
Tulevaisuutta ajatellen Lehto toivoo etenkin kypäräkehitystä.
– Jos sattuu käteen tai jalkaan, yleensähän ne ovat korjattavissa. Pää on kriittinen kohta. Tällaistenkin asioiden, mitä on tapahtunut, johdosta kehitetään varmasti, että saataisiin enemmän turvaa pääkopalle.
Nykyisin vauhtilajeissa niin sanotut turvatyynyt ovat pakollisia. Ne suojaavat selkää ja rintaa iskuilta, mutta päävammoihin nekään eivät auta.
Elian Lehto kovin tavoittein olympiakauteen
Lehto itse valmistautuu kauteen Sveitsin Zermattissa. Hän on todella tyytyväinen harjoituskautensa etenemiseen.
Lehto treenaa muutoin Keski-Euroopassa, mutta lähtee ennen kauden starttia kymmeneksi päiväksi Yhdysvaltain Aspeniin ja Copper Mountainille, josta maailmancupin kausi vauhtilajien osalta käynnistyy marraskuun lopussa.
Viime kautta ennen Lehto harjoitteli Saas-Feessä, mutta ne rinteet saivat suomalaiselta tyrmäyksen.
Nyt suurin muutos onkin ollut, että Lehto on treenannut jälleen Zermattissa, jonka puitteita hän hehkuttaa.
– Täällä pystyy laskemaan kokopitkää super-G:tä ja yli minuutin syöksyä, mikä on huomattavan hienoa ja todella tärkeää ensi kautta ajatellen.
Lumella treenaamisen Lehto aloitti heinäkuun lopulla.
– Tokihan nuo rinteet ovat sulaneet kovasti, mutta täällä on ollut tällä kaudella sellaiset olosuhteet, että on pystytty laskemaan siitä asti hyviä treenejä.
Alkava kausi on olympiakausi, mutta alppihiihtäjät arvostavat aina myös maailmancupia ja sen perinteikkäitä kisoja.
– Kun arvokisoista puhutaan, se otetaan tavoitteenasettelussa huomioon, mutta minulle ei valitettavasti riitä, että pärjään olympialaisissa ja sitten lasken huonosti muut kisat. Kuitenkin olympialaiset ovat spesiaalit ja sinne yritetään saada latinki kohdilleen.
Sijoitustavoitteet ovat kovat. Syöksyssä Lehto haluaa ensi kaudella palkintokorokkeelle. Toistaiseksi paras syöksy maailmancupista on viime helmikuun kymmenes sija.
– Sitä on jo jonkin aikaa haviteltu. Se ei todellakaan ole kaukana.
Super-G on ollut Lehdolle selkeästi hankalampi, mutta siinäkin hän haluaa parempaa. Ensin tärkeintä on saada parannettua lähtönumeroa.
– Sellainen nyrkkisääntö olisi, että super-G:ssä saisin huonojen päivien tulokset heittämällä 30 parhaan joukkoon ja sitä kautta pääsisin rakentamaan. Syöksyssä sitten huonojenkin päivien sijoitukset top15:een, Lehto linjaa.