VPS Juniorit aikoo rakentaa Vaasaan uuden jalkapallohallin Silmukkatien kentälle.
Pääyhteistyökumppanin mukaan nimetyn Escarmat Areenan on määrä valmistua joulukuuksi 2025, mutta hanke tarvitsee toteutuakseen vielä 150 000 euron rahoituksen.
Seura löysi kesällä Veljekset Keskisen kyläkaupalta myyntiin tulleen ylipainehallin, joka on aiemmin toiminut outlet-myymälänä. Halli on kooltaan 88 x 62 metriä ja seuran mukaan hyväkuntoinen sekä sopiva juniorikäyttöön.
– Halli on nyt ostettu ja aiomme pystyttää sen Silmukkatien kentälle. Tavoitteena on, että se olisi käytössä jo tämän vuoden lopulla, sanoo seuran hallituksen puheenjohtaja Jaakko Antila.
VPS Juniorit perustelee paikkavalintaa sillä, että Silmukkatielle on turvalliset kulkuyhteydet kaikista suunnista. Alueella nähdään myös potentiaalia kehittyä monipuoliseksi liikunta-alueeksi.
Harrastajien määrä kasvaa
Uuden hallin rakentaminen on ollut esillä jo pitkään. Viime vuonna seura uudisti strategiansa ja päätti tarttua asiaan tosissaan.
– Talviharjoitteluolosuhteet ovat haasteelliset koko Suomessa, ja erityisesti Vaasassa harrastajamäärät ovat kasvaneet. Meillä on nyt melkein tuhat omaa junioria, ja alueen 10 suurimman seuran kesken kasvua on ollut jopa 30 prosenttia, Antila kuvailee.
Alun perin suunnitelmana oli rakentaa täysimittainen kiinteä halli, mutta hanke osoittautui liian raskaaksi taloudellisesti.
– Kaavamuutos kesti niin pitkään, että emme voineet hakea tälle vuodelle OKM:n tukea, sanoo Antila.
Keväällä tarkasteltiin myös mahdollisuutta ostaa VEO Areena, mutta kauppa ei toteutunut.
Hankkeen kokonaisbudjetti 750 000 euroa
Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa pohjatöillä vielä syyskuun aikana. Lokakuussa tehdään betonityöt, marraskuussa asennetaan keinonurmi, pystytetään halli ja viimeistellään tekniikka.
Joulukuun alussa hallin pitäisi olla käytössä.
Hankkeen kokonaisbudjetti on 750 000 euroa, josta 600 000 euroa on jo kasassa.
Puuttuvan summan keräämiseksi seura on aloittanut varainkeruukampanjan.
– Vahva usko on, että yhteistuumin saamme summan kokoon. Alueella ymmärretään tällaisen hallin tarve ja yritykset sekä perheet haluavat tukea junioriurheilua, Antila arvioi.
Kaupungin kanssa on keskusteltu mahdollisuudesta siirtää talvikauden harjoitusvuoroja Lemonsoft stadionilta uuteen halliin, jolloin stadion voitaisiin pitää talvella suljettuna.
Korjattu kello 20.53: VVO Areena VEO Areenaksi, kokonaisbudjetti on 750 000 euroa, ei 800 000 euroa.
Korjattu kello 21.34: Seura on kerännyt jo 600 000 euroa, ei 650 000 euroa.