Hämeenlinnan kaupungin omistama Linnan Kehitys, työvoiman vuokrausta harjoittava Bolt.Works ja Turun työllisyysalue järjestivät perjantaina Uudessakaupungissa rekrytointitilaisuuden, jossa haettiin työntekijöitä puolustusteollisuuden tarpeiseen Hämeenlinnan seudulle.
Vuokratyöfirman on tarkoitus palkata useita kymmeniä työntekijöitä, jotka sijoittuisivat muun muassa Patrialle ja Sisu Akselit Oy:lle. Patrialla työntekijät valmistaisivat ainakin panssariajoneuvoja.
Paikalle oli saapunut muutama kymmenen kiinnostunutta. Yksi heistä oli Harri Tossavainen, joka työskentelee tällä hetkellä Uudenkaupungin autotehtaalla.
Tossavainen arvelee, ettei työnkuva tehtaan myötä juuri muuttuisi.
– Kokoonpano on aika lailla samanlaista, mutta osat tietysti isompia ja raskaampia.
Ajatus paikkakunnan vaihdostakaan ei tunnu täysin mahdottomalta.
– Mitään ei Patrian puolelta luvattu. Autotehtaalla kaikki on vähän epävarmaa, niin kuin joka puolella, että katsotaan nyt, mitä tulee.
Maanantaina työttömäksi jäänyt Jari Mattila saapui rekrytointitapahtumaan uusi työpaikka mielessään. Mies olisi valmis paikkakunnan vaihtoon nopeastikin.
– Pistetään papereita vetämään ja katsotaan, mitä tulee.
Myös Mattila on työskennellyt aiemmin Uudenkaupungin autotehtaalla. Työ panssariajoneuvojen kokoonpanossa ei tuntuisi lainkaan hassummalta.
– Minä kyllä tykkään niistä vehkeistä. Luulen, että se kyllä onnistuisi.
Hämeenlinna markkinoi kaupunkiaan
Linnan Kehityksen yrityskehityksen päällikkö Miia Niitynpolku on tyytyväinen Uudenkaupungin tilaisuuteen.
– Hirveän hyvältä vaikuttaa. Ainakin muutamien kanssa keskustelut jatkuvat.
Rekrytointikampanja järjestettiin Uudessakaupungissa juuri autotehtaan takia, kertoo Niitynpolku.
– Täältä löytyy hyvin paljon samaa osaamista, mitä puolustusteollisuudessa tarvitaan.
Niitynpolku sanoo, että Hämeenlinna on mukana rekry-kampanjassa, koska haluaa markkinoida kaupunkia mahdollisille uusille työntekijöille.
– Meillä on turvallinen asuinympäristö, kivoja asuinpaikkoja ja luonto lähellä.
Uudenkaupungin elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen sanoo, että kaupungissa ei katsota pahalla sitä, että Hämeenlinna havittelee Uudestakaupungista työntekijöitä.
– Suhtaudumme tähän positiivisesti. Kokonaisuuden kannalta on vain hyvä, että ihmiset ovat valmiita liikkumaan työn perässä.
Puolustusteollisuuteen syntyy uusia työpaikkoja
Puolustusteollisuudella menee tällä hetkellä hyvin. Alalle on syntynyt tuhansia uusia työpaikkoja muutamassa vuodessa.
Yle keräsi Työmarkkinatorilta tiedot avoimista työpaikoista, jotka on ilmoitettu Puolustus- ja Ilmailuteollisuusyhdistys PIA ry:n jäsenyrityksistä.
Ilmoitukset on julkaistu tammikuun 2024 ja kesäkuun 2025 välillä.
Ilmoitusten perusteella puolustusteollisuuden yrityksiin on tarvittu eniten eri alojen asentajia. Kaikkiaan käytännön valmistavaa työtä tekeviä paikkoja on ollut eniten.
Toiseksi eniten on haettu työnjohtajia ja esihenkilöitä tuotantoon. Lähes yhtä paljon paikkoja on ollut tarjolla järjestelmäasiantuntijoille sekä sähkö- ja elektroniikkasuunnittelijoille.
Myös ohjelmistoja tekeville ammattilaisille töitä on ollut tarjolla runsaasti. Niiden kysyntää selittää se, että puolustusteollisuuden suurimpien yritysten joukossa on huomattava määrä ICT-yrityksiä.
Eniten työpaikkailmoitusten kautta työntekijöitä ovat hakeneet Patria (206 ilmoitusta), Millog (132 ilmoitusta) ja Rauma Marine Constructions (122 ilmoitusta).
Juttua muutettu klo 19.34 Jutun alkuun lisätty, että rekrytointitilaisuuden järjestivät Linnan Kehitys, Bolt.Works ja Turun työllisyysalue eikä Patria, niin kuin jutussa alunperin oli sanottu. Lisäksi muutettu työntekijätarve vajaasta viidestäkymmenestä useisiin kymmeniin.
Juttua korjattu 3.10.2025: Muutettu otsikko nykyiseen muotoonsa. Aiemmin otsikossa kerrottiin, että Patria etsii työntekijöitä. Patrialle työntekijöitä etsivät kuitenkin Linnan Kehitys, Bolt.Works ja Turun työllisyysalue.