Oletko koskaan kuullut, että peikonlehti olisi kukkinut suomalaisessa kodissa? Tai että se olisi tuottanut hedelmää?
Vihtiläinen Annika Wiik osti jättiläispeikonlehtensä latvapistokkaana muutama vuosi sitten. Toissa kesänä se oli venähtänyt jo niin pitkäksi, että katto alkoi tulla vastaan.
Wiik aikoi katkaista kasvin, mutta huomasi siinä jotakin erikoista.
– Katsoin ensin, että siihen oli tulossa joku kummallinen lehti. Sitten tajusin, ettei se olekaan lehti, vaan kukka, Wiik kertoo.
Peikonlehti on tuttu kasvi monessa suomalaisessa kodissa, mutta kovin moni tuskin tietää, että kasvi kukkii ja tuottaa hedelmää kotiseuduillaan trooppisessa Keski-Amerikassa.
Kukinta sisällä vaatii hyviä olosuhteita
Peikonlehden kukkiminen sisätiloissa on harvinaista.
Siitä todistavat monet puutarhamyymälöiden ja kasviharrastajien nettisivustot, joiden mukaan kasvin kukinta vaatii ihanteellisia olosuhteita.
Wiikin mukaan hän ei nähnyt erityisen paljon vaivaa peikonlehden hyväksi.
– Tulevana psykoterapeuttina pidän ajatuksesta, että riittävän hyvissä olosuhteissa voi kukoistaa, hän kuitenkin sanoo.
Peikonlehti seisoo viherhuoneessa, jonka sisäänkäynnin yläpuolella roikkuu kyltti ”rehuhuone”. Huoneen kolmella sivustalla on ikkunoita, jotka avautuvat etelään, länteen ja pohjoiseen päin.
– Ilmeisesti täällä on tosi hyvä valo ja riittävä ilmankosteus. Olen sumutellut kasvia, mutta olen ollut laiska lannoittamaan.
Altakasteluruukku on taannut peikonlehdelle tasaisen kosteuden.
Hedelmä kehittyy hyvin hitaasti
On kulunut 15 kuukautta siitä, kun Annika Wiik huomasi ensimmäisen kahdesta nupusta peikonlehdessään.
Nuppujen avautuminen kukiksi kesti useamman viikon, ja sen jälkeen Wiik joutui jännittämään, kehittyykö kukista hedelmät.
– Lueskelin, miten kukka pitäisi pölyttää ja heiluin täällä sitten topsy-puikkojen kanssa. Kukinnossa on useita pieniä kukkia, ja suhin niitä topsylla ristiin rastiin!
Hedelmän kehittyminen ja kypsyminen kestää yli vuoden.
Annika Wiikin peikonlehti pudotti ensimmäisen kypsän hedelmänsä maanantaina. Toinen on vielä kiinni kasvissa.
Peikonlehden hedelmä on raakana myrkyllinen. Se sisältää kalsiumoksalaattikiteitä, ja raa'an hedelmän syöminen voi aiheuttaa polttavaa kipua sekä huulten, suun, kielen ja kurkun turpoamista.
Mutta miltä kypsä hedelmä sitten maistuu?
– Banaanilta ja ananakselta, Annika Wiik sanoo ja tarjoaa toimittajallekin maistiaisen.
Voit katsoa alla olevalta videolta maistelukokemuksen.
Peikonlehden latinankielinen tieteellinen nimi Monstera deliciosa tarkoittaa herkullista hirviötä. Keski-Amerikassa kasvin hedelmiä syödään sellaisenaan, smoothiena, pirtelönä, hillona ja kastikkeissa.
Hedelmää ei näe kauppojen hedelmätiskeillä, sillä se kypsyy hitaasti, mutta pilaantuu nopeasti. Hedelmää myydään joillakin nettisivustoilla, ja sen kappalehinta vaihtelee 45 eurosta yli 70 euroon.
Kasvin köynnökset kiipeävät viidakossa puihin, ja se voi saavuttaa yli 20 metrin korkeuksia.