Kanada tunnusti tänään Palestiinan valtion. Asia kerrotaan pääministeri Mark Carneyn lausunnossa, joka on julkaistu pääministerin kanslian verkkosivuilla.
Myös Australia on tunnustanut Palestiinan valtion, kertoo maan pääministeri Anthony Albanese.
Carneyn mukaan Israelin nykyinen hallinto estää järjestelmällisesti mahdollisuuden Palestiinan valtion perustamiseen.
Lisäksi Israel on Carneyn mukaan laajentanut siirtokuntiaan Länsirannalla kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Carney kritisoi myös Israelin hyökkäystä Gazassa, jossa on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä.
– Tässä yhteydessä Kanada tunnustaa Palestiinan valtion ja tarjoaa kumppanuuttaan rauhanomaisen tulevaisuuden rakentamisessa sekä Palestiinan valtiolle että Israelin valtiolle, Carney sanoo lausunnossa.
Carneyn mukaan Kanadan hallituksen linjana on jo pitkään ollut tukea kahden valtion mallia, jossa Palestiina ja Israel olisivat kaksi erillistä, itsenäistä valtiota.
Palestiinan tunnustaminen ei Carneyn lausunnon mukaan vaikuta Israelin ja sen turvallisuuden tukemiseen. Carney vaatii, että terroristijärjestö Hamasilla ei ole roolia tulevassa palestiinalaishallinnossa, ja että se vapauttaa panttivankinsa ja riisuutuu aseista.
Australia harkitsee diplomaattisten suhteiden rakentamista tulevaisuudessa
Australian tunnustus Kanadan ja Britannian kanssa samaan aikaan on Albanesen ja Australian ulkoministeri Penny Wongin mukaan osa kansainvälistä yritystä saavuttaa kahden valtion malli, joka alkaa tulitauolla Gazassa ja Hamasin panttivankien vapauttamisella.
Myös Australia tukee kahden valtion mallia, ja tämänpäiväinen tunnustus on lausunnon mukaan merkki Australian sitoutumisesta siihen.
– Nyt jo kansainvälinen yhteisö tekee tärkeää työtä kehittääkseen sellaisen toimivan rauhansuunnitelman, joka mahdollistaa Gazan uudelleenrakentamisen, vahvistaa Palestiinan valtiota ja takaa Israelin turvallisuuden, Albanese ja Wong sanovat yhteisessä lausunnossaan.
Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas on vahvistanut Australialle tunnustavansa Israelin oikeuden olemassaoloon ja sitoutuvansa demokraattisiin vaaleihin ja merkittäviin muutoksiin talouden, koulutuksen ja hallinnon järjestämiseen.
Australia harkitsee tunnustamisesta seuraavia toimia, kuten diplomaattisten suhteiden luomista ja suurlähestystön perustamista, kunhan Palestiina edistyy näissä uudistamistavoitteissa.
Albanese ja Wong toteavat myös, että terroristijärjestö Hamasilla ei voi olla roolia Palestiinan valtiossa. Ministerit eivät Britannian pääministeri Carneyn tapaan kritisoi lausunnossaan Israelin hyökkäystä Gazassa.
Useat maat aikovat tunnustaa Palestiinan
Myös Britannia tunnusti tänään sunnuntaina Palestiinan valtion. Tulevina päivinä niin aikovat tehdä lisäksi ainakin Belgia, Luxemburg, Malta, Portugali ja Ranska.
Kymmenkunta maata on ilmoittanut aikeistaan tunnustaa Palestiinan valtio YK:n yleiskokouksen aikana ensi viikolla.
YK:n jäsenvaltioista yli kolme neljäsosaa on tunnustanut Palestiinan. Euroopan maista Palestiinan on tunnustanut alle puolet.
Palestiinan tunnustaminen on symbolinen teko, jolla ilmaistaan, että tunnustajavaltio pitää Palestiinaa erillisenä valtiona ja katsoo, että palestiinalaisilla on laillinen oikeus oman valtion perustamiseen.
Muokattu 21.9. klo 17.21: Lisätty sana ei virkkeeseen, jossa Albanese ja Wong kommentoivat Hamasin roolia Palestiinan valtiossa.