Maatalouskoneiden moottoreita valmistava Agco Power on avannut uudet tuotantotilat Nokian Linnavuoressa.
Investoinnin arvo on 54 miljoonaa euroa. Se on osa aiempaa Agco-konsernin 70 miljoonan euron kokonaispanostusta Linnavuoren moottoritehtaaseen.
Uudessa koneistushallissa valmistetaan traktoreiden portaattomien vaihteistojen osia sekä moottoreiden sylinterikansia.
– Uusi koneistuslinja koottiin Saksassa, testattiin ja kuljetettiin Suomeen 38 rekalla – vastaavaa teknologiaa ei ole käytössä muualla Suomessa, Agco Powerin tuotantojohtaja Harri Ruponen kertoo tiedotteessa.
Yhtiön 70 miljoonan euron investointiin kuuluvat lisäksi koulutus- ja vierailijakeskus ja jo viime vuonna avattu puhtaan energian laboratorio.
Käytettyjen moottorien tehdaskunnostus pienentää hiilijalanjälkeä
Agco Power on osa kansainvälistä Agco-konsernia, joka valmistaa maatalouskoneiden lisäksi traktoreita useille tunnetuille merkeille. Linnavuoren tehtaalla valmistetaan moottoreita konsernin traktorimerkkeihin: Fendtiin, Massey Fergusoniin ja Valtraan.
Linnavuoressa on nyt laajennettu moottoreiden kunnostustoimintaa, jossa käytetyt moottorit palautetaan uutta vastaavaan kuntoon. Moottorit puretaan kokonaan, puhdistetaan, tarkastetaan ja kuluneet osat vaihdetaan.
– Kunnostetuilla moottoreilla saadaan pidennettyä koneiden käyttöikää ja hyödynnettyä jopa noin 80 prosenttia moottorin massasta, mukaan lukien kaikki valurautaosat. Näin valmistuksenaikainen hiilijalanjälki on merkittävästi pienempi kuin kokonaan uudella moottorilla, kertoo laatu- ja jälkimarkkinointijohtaja Jussi Rinne tiedotteessa.
Investoinnit tukevat työllisyyttä
Tuotantojohtaja Harri Ruponen kertoo Ylelle, että tällä hetkellä toiminnan suurimmat haasteet liittyvät Yhdysvaltojen tariffimuutoksiin.
– Meiltä ei mene paljon suoria toimituksia Yhdysvaltoihin, mutta konsernin tasolla tämä aiheuttaa epävarmuutta, koska huomenna voi olla ihan toinen tilanne kuin tänään. Tietysti Ukrainan tilanne on hyvin valitettava, ja aikanaan teimme aika paljon kauppaa Venäjälle, mutta se on kuollut täysin viiden viime vuoden aikana.
Linnavuoressa työskentelee tällä hetkellä yli 850 henkilöä.
Vielä viime vuonna uutiset olivat synkempiä Nokialla.
Yhtiö kertoi syyskuussa 2024 irtisanovansa yhdeksän työntekijää tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Lisäksi lähes sata vuokratyösuhdetta päättyi.
Marraskuussa kerrottiin 24 henkilön irtisanomisesta. Myös Valtralta Äänekoskelta vähennettiin väkeä, 36 työsuhdetta päättyi.
Ruponen näkee merkkejä siitä, että ensi vuoden lopulla traktorivalmistuksessa voisi alkaa noususuhdanne.
– Investointi on tehty etukenoon eli meillä on nyt kapasiteettia ensi vuonna tai kahden vuoden päästä, kun traktoripuolella nousukausi varmasti lähtee liikkeelle. Koneet eivät toimi ilman työntekijöitä eli työllistämisvaikutus tulee edelleen olemaan positiivinen.