”Säästämme aikaa ja henkiä”, sanoo vanhempi konstaapeli Teppo Koivisto – droonit ovat poliisin apuna jatkuvasti

Noin joka kolmas drooni­tehtävä liittyy ihmisten etsintään.

Videolla vanhempi konstaapeli Teppo Koivisto kertoo droonin käytöstä poliisitehtävillä. Kuva & video: Jussi Lindroos / Yle.

Drooneista on nopeasti tullut poliisin jokapäiväinen työkalu. Vuoden aikana poliisi käyttää droonia erilaisin tarkoituksiin liki 6 000 kertaa.

Eniten poliisi käyttää drooneja kadonneiden etsintään. Esimerkiksi Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella noin kolmannes kaikista droonitehtävistä on sellaisia.

Vanhempi konstaapeli Teppo Koivisto ohjaa droonia.
Poliisilla on mahdollisuus käyttää drooneja jokaisessa työvuorossa. Kuva: Jussi Lindroos / Yle

Vanhempi konstaapeli Teppo Koivisto toimii droonitoiminnan kehittäjänä Sisä-Suomen poliisilaitoksella. Sen alueella poliisi käyttää drooneja noin 1 100 operatiivisessa tehtävässä vuosittain.

Koiviston mukaan droonit ovat tehostaneet poliisin toimintaa merkittävästi. Niiden avulla poliisi pystyy nopeasti kartoittamaan laajoja alueita ilman, että poliisien tarvitsee välttämättä jalkautua maastoon.

– Kadonnutta henkilöä etsittäessä aikaa ei ole hukattavissa ja drooni on nopea väline siihen toimintaan. Ajan lisäksi sillä säästetään jopa ihmishenkiä, Koivisto kertoo.

Myös vapaaehtoisten droonit apuna

Suomen Dronepelastajat ry:n hälytysryhmät toimivat osana Vapaaehtoista pelastuspalvelua eli Vapepaa. Siinä ovat mukana Meripelastusseura, Lentopelastusseura sekä Suomen Punainen Risti.

Yhdistyksellä on 14 hälytysryhmää ympäri Suomea. Kalustona on sekä yhdistyksen omia että jäsenten henkilökohtaisia drooneja.

Poliisin drooni lentää järven rannalla.
Droonit ovat merkittävä apu etsintätehtävissä. Kuva: Jussi Lindroos / Yle

Vapaaehtoiset voivat osallistua vain sellaisiin tehtäviin, joihin ei liity rikoksia.

– Emme voi jäljittää rosvoja. Voimme etsiä kadonnutta ihmistä, olipa kyseessä muistisairas tai lapsi, sanoo varapuheenjohtaja Mika Kupari Suomen Dronepelastajista.

Poliisi suorittaa aina ensimmäisen etsinnän, vapaaehtoiset kutsutaan paikalle vasta tarvittaessa.

Ei pelkästään etsintää

Yleisötapahtumissa droonit välittävät poliisin johtopaikalle tilannekuvaa. Sen avulla poliisi voi esimerkiksi seurata, miten yleisömassa liikkuu, tarvitaanko alueelle lisää poliiseja tai onko jossain kohdassa aluetta poliisille erityinen tarve.

Lisäksi poliisi tekee droonin avulla myös rikos- ja onnettomuuspaikkojen dokumentointia.

Teppo Koiviston mukaan poliisin droonikalusto on vuosien saatossa kehittynyt merkittävästi. Nykyiset laitteet toimivat hyvin Suomen vaihtelevissa sääolosuhteissa.

– Meidän uusin kalusto pystyy toimimaan vesi- ja räntäsateella, pakkasessa sekä lämpöisessä kelissä, Koivisto sanoo.

Vanhempi konstaapeli Teppo Koivisto lennättää droonia.
Teppo Koiviston mukaan droonit kehittyvät valtavalla vauhdilla. Kuva: Jussi Lindroos / Yle

Viranomaiskäytössä olevien droonien tärkeimpiä ominaisuuksia ovat toimintavarmuus, sään kestävyys sekä kehittyneet kamerajärjestelmät, kuten lämpökamerat ja hyvät zoomit.

– Droonitoiminnan kehittäminen ei lopu koskaan. Voidaan puhua puolesta vuodesta, niin meillä on taas tarjolla uusia niin kaupallisia kuin ei-kaupallisia drooneja, Koivisto sanoo.