Björn ”Nalle” Wahlroosin tänään julkaistu kirja Nurkkahuone – Eräänlaiset päiväkirjat 2001–2022 on kertomus kaupanhieronnasta.
Wahlroos käy läpi kymmeniä yrityskauppoja, fuusioita ja järjestelyjä, joilla pohjoismaista finanssisektoria, metsäteollisuutta ja media-alaa järjesteltiin uuteen uskoon.
Kirjan alussa pankkikriisin ja suuren laman värittämä 1990-luku on ohi, ja Mandatum-pankkinsa myyneestä Wahlroosista on tullut Sammon suurin henkilöomistaja ja konsernijohtaja.
Siitä käynnistyvät peliliikkeet, joista tunnetuimpia on vakuutusyhtiö Ifin osto vuonna 2004. Se oli tuottoisa takinkääntö yhtiölle, joka siihen asti oli vakuuttanut haluavansa ennemminkin eroon vahinkovakuutuksesta.
Toinen merkkipaalu oli juuri finanssikriisin alla tapahtunut Sammon pankkitoimintojen myynti Danske Bankille Suomen historian suurimmalla käteiskaupalla.
Tuo pelikassa antoi mahdollisuuden ostaa Nordean osakkeita edulliseen hintaan. Se oli Wahlroosin kolmas tunnettu peliliike.
Valtaa ei haluttu luovuttaa Ruotsista Suomeen
Näiden lisäksi, ohessa ja limittäin järjesteltiin diilejä esimerkiksi metsäteollisuudessa.
Wahlroos teki UPM:n hallituksen puheenjohtajana kauppoja Metsä-Botnian tehtaasta Uruguayssa ja koko vaikeuksiin joutuneen Myllykosken liiketoiminnoista.
Alma Median suuren omistajan edustajana Wahlroos oli mukana myös, kun ruotsalainen mediayhtiö Bonnier kilpaili norjalaisen Schibstedtin kanssa yhtiöstä. Wahlroos lupasi kulisseissa tukea useille eri hankkeille, joilla Alman suomalaislehtiä yritettiin pelastaa kotimaisiin käsiin.
Kiinnostavimpia olivat kuitenkin ne kaupat, jotka eivät toteutuneet.
Wahlroos kertoo esimerkiksi neuvotteluista, joita käytiin UPM:n ja Stora Enson yhdistämisestä. Ensimmäisen aloitteen teki Stora Enso vuonna 2008 ja jonkinlaisia tunnusteluja oli vielä vuonna 2015. Näistä neuvotteluista on tähän asti lähinnä huhuttu.
Wahlroosin tulkinnan mukaan yritykset kilpistyivät ruotsalaiseen mahtisuku Wallenbergiin, jonka johtohenkilöt eivät halunneet luovuttaa valtaa Suomeen.
Wahlroosin mukaan puhti loppui aina kalkkiviivoilla, kun asiasta olisi pitänyt päättää Stora Enson hallituksessa.
Berkshire Hathawayn tarjoama hinta ei kelvannut
Ensimmäistä kertaa kirjassa kerrotaan myös siitä, miten Sammon kakkosmies Kari Stadigh viritti yrityskauppaa legendaarisen Warren Buffetin sijoitusyhtiö Berkshire Hathawayn kanssa.
Sammon ja Berkshire välillä on nähty samankaltaisuutta, ovathan molemmat pörssilistattuja yhtiöitä, joiden ytimessä on vakuuttaminen. Molemmat hakevat osakkailleen pitkän aikavälin tuottoja yrityskaupoilla – ja molemmilla oli johdossa mies, jonka viestejä sijoittajat ja media kerääntyivät hartaudella kuulemaan.
Sitä ei kuitenkaan ennen tämän kirjan julkaisua tiedetty, että Berkshire on ollut lähellä ostaa Sammon. Yhdysvaltalaisten tarjous oli 50 euroa osakkeelta, mutta Wahlroos vaati 54,15.
Kauppoja ei syntynyt – eikä se jäänyt kaduttamaan.
EK:n ”myöntyväisyyslinjalaiset” saavat kuulla kunniansa
Wahlroosin neliosaisen elämäkertansa kolmas nide avaa useiden Suomen elinkeinoelämää muokanneiden uutiset taustat yhden tunnetusti suorasukaisen miehen näkökulmasta. Omaa henkilökohtaista elämäänsä Wahlroos avaa hyvin niukasti – lukuun ottamatta lukuisia kuvauksia riekkojahdeista ja luksuslomakohteista.
Ihmisenä hän jää yhä lukijalle vieraaksi, mikä lienee tarkoituskin.
Tuttuun tapaan Wahlroos purkaa kirjassaan turhautumistaan Suomen ammattiyhdistysliikkeeseen, joka paikallista sopimista vastustaessaan oli hänen tulkintansa mukaan syypää monen paperikoneen sulkemiseen.
Kunniansa saa kuulla myös työnantajaleiri, ja sen ”myöntyväisyyslinjaa” edustaneet tahot – esimerkiksi EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen ja Etlan entinen toimitusjohtaja Sixten Korkman.
– Laatusen aatemaailmassa mikään ei ollut tärkeämpää kuin yhteiskuntarauhan, konsensuksen ja sopimusjärjestelmän säilyttäminen [...]
– Sixten oli mielestäni demari, enkä millään voinut ymmärtää miksi meidän pitäisi valita demari Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johtoon.
– Työnantajien myöntyväisyyslinjan lakipiste saavutettiin vuoden 2014 lopulla, kun EK:n vastavalittu puheenjohtaja, Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta julisti Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan teemaa toistaen Talouselämä-lehdessä vastakkainasettelun ajan olevan ohi.
Vastakkainasettelun aika ei ollut ohi. Wahlroos vaikuttaa tyytyväiseltä siihen, että työnantajapuolen ryhtiliike ja rivit on sittemmin vedetty yhteen. Jonkinlainen käännekohta oli hänen mukaansa UPM:n lakkotalvi 2022.
– UPM näytti, että lakko voidaan voittaa – ja että Suomea pystytään muuttamaan. Mutta se on mahdollista vain, jos yritykset seisovat selkä suorana, antamatta periksi ay-liikkeen johtajille ja näitä tukevalle medialle. Tässä mielessä lakko puhdisti myös ilmaa työnantajaleirissä.
Nordean muutto Suomeen oli ”varasuunnitelma”
Suomen lisäksi Wahlroos kritisoi myös Ruotsia, jossa pörssiyhtiöiden hallinto on hänen mukaansa järjestetty aivan liian raskaasti – eikä neuvottelukulttuuristakaan saa kovin positiivista kuvaa. Yrityskaupoista neuvoteltaessa viime hetken ”iltalypsy” on hänen mukaansa niin tavallinen, ettei taktiikalle ole annettu edes ruotsinkielistä nimeä.
– Ja kuitenkin ruotsalaiset pitävät itseään rehellisyyden perikuvana.
Toisaalta ruotsalaisten poliitikkojen virittämät pankkiverot, resoluutiomaksut ja korkeat pääomavaatimukset johtivat siihen, että Nordea siirsi pääkonttorinsa parinkymmenen vuoden jälkeen takaisin Suomeen.
Wahlroosin mukaan muuttoa puolsi myös se, että Suomi oli euroryhmän ja EU:n pankkiunionin jäsen. Mistään kansallistunteensa ei ollut kyse. Suomeen siirtymisen rinnalla oli avoinna myös se vaihtoehto, että Nordea olisi ostanut eurooppalaisen ABN AMRON ja siirtänyt pääkonttorinsa Hollantiin.
Se oli yksi niistä kymmenistä diileistä, jotka eivät toteutuneet. Wahlroos sanoo, että hollantilaisten kieltäydyttyä pankki ryhtyi toteuttamaan ”varasuunnitelmaa” – eli muuttoa Suomeen.
Muokattu 24.9.2025 kello 12.54: Artikkelin kommentointi on suljettu ennenaikaisesti moderoinnin ruuhkautumisen vuoksi.