Elokuussa kuolleen kansanedustaja Eemeli Peltosen (sd.) elämäntyön kunnioittamiseksi on perustettu muistorahasto, kertoo Kansan Sivistysrahasto.
Rahaston ovat perustaneet Peltosen omaiset ja sen kautta tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten liikuntaharrastustoimintaa.
Peltonen toimi myös Kansan Sivistysrahaston Uudenmaan rahaston puheenjohtajana.
Ensimmäisenä muistorahastosta kertoi Keskisuomalainen.
Elokuussa kuollut Peltonen toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 2023–25 sekä Järvenpään kaupungin luottamustehtävissä, muun muassa valtuutettuna ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana.