Porin sivistyslautakunta tyrmäsi odotetusti kokouksessaan esitellyn leikkauslistan.
Sivistyslautakunta päätti yksimielisesti hylätä noin 660 000 euron säästöt sisältäneen sopeutuslistan .
Listalla olivat muun muassa muun muassa koulunkäynninohjaajien kesäaikainen lomautus, iltapäivätoiminnan maksujen korotus, kansalaisopiston ja Palmgren-opiston menojen karsinta sekä varhaiskasvatuksen ksylitolipastilleista luopuminen.
Sopeutustoimien hylkääminen ei tullut yllätyksenä. Listasta nousi kuitenkin pienimuotoinen paikallispolitiikan nokittelu.
Jo ennen kokousta kokoomus kertoi tiedotteessaan, ettei hyväksy leikkauksia. Samoin SDP:n lautakunnan jäsenet olivat esitystä vastaan, ja sittemmin myös demareilta tuli oma tiedote, jossa murahdettiin säästölistasta.
Vapaa-ajan lautakunnalla on oma leikkauslista käsiteltävänään huomisessa kokouksessaan.
Listalta löytyvät muun muassa lastenkulttuurikeskuksen uudelleenorganisointi 100 000 euron säätöjen saamiseksi, toiminta-avustuksien leikkauksia, Pori Sinfoniettan soittajien lomautus, konserttien vähentäminen sekä Älä maksa mitään -päivien lakkauttaminen.
Leikkauslista tullee palautumaan myös vapaa-ajan lautakunnasta bumerangina uuteen valmisteluun.
Käytännössä säästötoimien hylkääminen tarkoittaa sitä, että rahaa pitää osoittaa toimialoille lisää.