Turun Impivaaran uimahallissa alkaa mittava remontti, joka sulkee hallin ensi kesänä kolmeksi kuukaudeksi.
Ensi vuoden alussa alkavan remontin aikana parannetaan muun muassa hallin ilmanvaihtojärjestelmää, kerrotaan Turun kaupungin tiedotteessa. Kesällä hallin ollessa kiinni tehdään puku- ja pesutiloihin pintaremontti.
Uimaseurojen ja yhdistysten toimintaa joudutaan siirtämään mahdollisesti remontin tieltä väliaikaisesti muualle.
– Remontti on välttämätön uimahallin käytön turvaamiseksi tulevaisuudessa. Tulemme suunnittelemaan ensi kesän allasvarauksia yhdessä uimaseurojen kanssa, jotta heidän toimintansa häiriintyisivät mahdollisimman vähän, lupaa liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari tiedotteessa.
Uusi liukumäki tulossa jo loppuvuonna
Impivaaran uimahalli menee remontin takia kiinni 25. toukokuuta ja avataan syyskuun alussa. Kupittaan ja Samppalinnan maauimalat pidetään remontin takia kesällä avoinna normaalia pidempään.
– Kun uimahalli on pois käytöstä, toteutetaan allastilojen kulkuväylien laattakorjaukset 50 metrin altaan, hyppyaltaan ja monitoimialtaan ympäristössä ja puku- ja pesutilojen sekä saunojen pintaremontit. Samalla uusitaan sähkö- ja talotekniikkaa sekä tehdään korjauksia hyppylavoihin, kertoo rakennuttajainsinööri Jouni Anttila tiedotteessa.
Käytöstä poistetun lasten liukumäen tilalle saadaan jo tämän vuoden lopulla uusi liukumäki. Liukumäki otettiin pois käytöstä turvallisuussyistä vuonna 2024.
Jo ostetuista liikuntarannekkeista ei Impivaaran uimahallin remontin vuoksi anneta hyvityksiä, sillä muut kaupungin uimalaitokset ja liikuntapaikat ovat avoinna remontin ajan.