Pasi Heikkilällä todettiin keskushermostoon vaikuttava multippeliskleroosi eli MS-tauti vuonna 2016.
Salibandyn hallisarjaa pelannut mies oli tottunut liikkumaan, ja aluksi diagnoosi tuntui raskaalta. Pian alkoi kuitenkin tapahtua.
– Puolisen vuotta olin kotona. Sitten rupesivat seinät kaatuilemaan niskaan. Lounais-Suomen neuroyhdistyksen sivuilta näin, että he käyvät keilaamassa kerran viikossa.
– Soitin sitten liikuntavastaavalle, että miten sinne pääsisi mukaan. Hän totesi, että ovesta kun tulee sisään, niin hän ottaa siellä vastaan, Heikkilä muistelee.
Ylävartalossa oli voimaa ja vatsalihakset toimivat, joten seuraavaksi Heikkilä kokeili melontaa. Melontaporukoilta taas kävi ilmi, että syksyn tullen alkaisi parajääkiekko. Tämä ”sivupolku” vei seuraavaksi maajoukkueen eli Paraleijonien maalivahdiksi asti.
– Sieltä kautta tuli sitten tämä parayleisurheilu. Silloinen valmentaja sanoi, että he käyvät hänen takapihallaan heittelemässä keihästä tuolista. Kävin sitäkin kokeilemassa. Se on nyt tuonut siihen pisteeseen, että ei oikeastaan muuta kerkeä tekemäänkään kuin urheilemaan.
Turusta ponnistaa paraurheilijoita
Heikkilän kilpailuluokka on F34, jossa urheilevien vamma vaikuttaa raajojen koordinaatioon. Kilpailusuorituksessa heitetään keihästä heittotuolista.
Tuolin paikalleen sitominen on tarkkaa puuhaa ja vaatii erikoisosaamista. Kentällä pitäisi olla myös koukut, joihin tuolia paikallaan pitävät taljat saadaan kiinni.
Turussa Paavo Nurmen kentältä koukut löytyvät ja Kupittaan urheiluhallissa Heikkilä harjoittelee varta vasten valmistetulla heittoalustalla.
Heikkilän seura, Turunseudun Kenttäurheilijat, on 37 paraurheilijallaan Suomen suurin parayleisurheiluseura. Vuonna 2021 Turussa käynnistyi paraurheilun valmennuskeskustoiminta. Yhteistyössä ovat mukana ammattiopisto Spesia, Paralympiakomitea, Turunseudun Kenttäurheilijat sekä Turun Seudun Urheiluakatemia.
Valmennuksesta vastaavan Janne Keräsen tavoitteena on, että Los Angelesin paralympialaisissa kilpailisi kolme turkulaista parayleisurheilijaa.
Keräsen johdolla urheilijoilla on kolme kertaa viikossa treenit.
– Sitten siihen päälle vielä Tepsin parajääkiekkotreenit kaksi kertaa viikossa, niin alkaa olla viikko melko täynnä, toteaa Heikkilä.
Paraleijonat kaipaa pelaajia
Heikkilä torjui kiekkoja Suomen joukkueessa parayleisurheilun B-ryhmän MM-kisoissa syyskuun alussa Kazakstanissa. Suomi kärsi tappiot Italialle, Ruotsille ja Japanille, mutta säilytti sarjapaikkansa voittamalla Ranskan.
– Siellä on niitä oikein kovia maita, joille ei vielä pärjätä, mutta koko ajan on menty eteenpäin. Nyt pelattiin pienellä rosterilla. Jos saisi muutaman vaihtomiehen, niin kyllä siellä pystyttäisiin muutama maa haastamaan kovemminkin, Heikkilä näkee.
Heikkilän mielestä keihäänheitto ja parajääkiekko tukevat toisiaan lajeina.
– Molemmissa tarvitaan vatsalihaksia ja käsissä täytyy olla paljon voimaa. Kun maalivahtina maalilla yleensä kaatuu, niin sieltä täytyy päästä äkkiä taas ylös ja liikkumaan ripeästi.
Intiaan realistina
Keihäänheitossa F34-luokan maailmanrankingissa Heikkilä on viidentenä kiskaistuaan tänä kesänä Suomen ennätyksen 29,11.
Luokkaa hallitsevat kolumbialaiset Diego Fernando Meneses Medina sekä Mauricio Valencia, jotka ovat molemmat heittäneet yli 38 metriä.
Intian MM-kisoihin Heikkilä lähtee realistisin tavoittein, sillä vastikään sairastettu keuhkoputkentulehdus arveluttaa.
– Tavoite olisi olla kuuden parhaan joukossa. Katsotaan nyt, miten keihäs lentää. En ole oikein päässyt mitään valmistavaa treeniä kunnolla tekemään, Heikkilä tuumii.
Intian jälkeen Heikkilän katse suuntautuu Los Angelesiin.
– Se on ollut päätavoitteena tässä jo jonkun aikaa. Olisi hienoa päästä paralympialaisiin edustamaan Suomea.
Älä ikinä luovuta
Monialaurheilija Heikkilä haluaa näyttää esimerkkiä nuoremmille ja miksei varttuneemmillekin vammaisille tai vammautuneille.
– Se siinä on yleensä se kaikkein vaikein juttu, että täytyy olla itse vaan aktiivinen. Ja jos tuolla kaupungilla näkee jonkun pyörätuolissa tai näkee, että vähän klenkkaa, niin on käyty kyllä kyselemässä, että kiinnostaisiko tulla urheilemaan.
Jos Heikkilällä olisi yksi neuvo vammaiselle nuorelle, niin mikä se olisi?
– Kai se vaan, että ei saa koskaan luovuttaa. Luovuttaja ei koskaan voita. Voittaja ei koskaan luovuta.