Kankaanpää tahtoo pystyttää tykin kiertoliittymään – toteutus vaatii aselakien muutoksia

Kankaanpään kaupunki on tunnettu Niinisalon varuskunnasta. Tykistöaselajin kunniaksi halutaan pystyttää muistomerkki.

Aidatulla pihalla on vanha, vihreä tykki.
Tämä tykki on kuvattu Kuhmoisissa sijaitsevan ase- ja varusmuseon pihamaalla. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Kankaanpää haluaa hinata käytöstä poistetun tykin näkyvälle paikalle muistuttamaan paikkakunnan sotilaallisesta perinteestä. Tykki voitaisiin tuoda Alaristeen kiertoliittymän alueelle valtatie 23:n varteen.

Aloitteen muistomerkistä on tehnyt keskustan valtuustoryhmä, joka korostaa Porin prikaatiin nykyisin kuuluvan Niinisalon varuskunnan merkitystä pohjoissatakuntalaiselle paikkakunnalle.

– Niinisalon toimintaympäristö muuttuu seuraavan kymmenen vuoden kuluessa, kun Nato-joukkojen harjoittelu lisääntyy Hämeen- ja Pohjankankaan alueella. Tämän vuoksi Kankaanpään kaupungin tulee huomioida Niinisalon kylän yleisilme ja kansainvälisyys tultaessa varuskuntaan, valtuustoryhmä perustelee esitystään.

Käytöstä poistuneet tykit ovat Sotamuseon omaisuutta. Sotamuseo on Kankaanpään kaupungin mukaan suhtautunut ajatukseen myönteisesti mutta todennut, että tykkiä ei voida luovuttaa, ennen kuin aselainsäädäntö uudistetaan lähivuosina.

Kankaanpään kaupunki jää odottamaan lakimuutoksia. Tietoja uudistuksista toivotaan jo tämän syksyn aikana.