Porissa suunnitellaan stadionin peruskorjausurakan optioiden käyttämättä jättämistä.
Porin stadionin yleisurheilukentän ja pääkatsomon peruskorjaukset ovat parhaillaan käynnissä. Osana peruskorjaushanketta kaupunki pyysi keväällä optiot myös stadionin huoltorakennuksen peruskorjauksen ja pääkatsomon uudisosien mahdolliseksi toteuttamiseksi.
Stadionhankkeen budjetti on 4,2 miljoonaa euroa. Lisäksi hankkeelle myönnettiin keväällä 2025 liikuntapaikkarakentamisen 600 000 euron suuruinen valtionavustus.
Huoltorakennuksen peruskorjaus olisi nostanut koko hankkeen kustannukset noin 9 miljoonaan euroon. Tästä syystä tekniselle lautakunnalle esitetään, että optiot jätettäisiin käyttämättä toistaiseksi.
Porin tekninen lautakunta käsittelee optioita kokouksessaan tiistaina 30. syyskuuta.
Käynnissä olevat peruskorjaukset valmistuvat viimeistään toukokuussa 2026, ja niiden tavoitteena on ajanmukaistaa stadionin kilpailuolosuhteita sekä katsomon ja yleisötilojen esteettömyyttä.