Valtakatu muuttuu tilapäisesti kaksikaistaiseksi sisäliikuntahallin kohdalla Lappeenrannassa

Valtakadun etelän puoleiset kaistat suljetaan noin 650 metrin matkalta lasten liikennekaupungin ja sisäliikuntahallin kohdalla.

Liikenne ohjataan sulkupylväiden avulla kiertämään työmaa-alue. Liikennemerkki varoittaa tietyöstä ja kertoo kiertotien järjestelyistä.
Poikkeusjärjestelyt Valtakadulla alkavat maanantaina 29. syyskuuta 2025. Kuva: Ville Toijonen / Yle

Lappeenrannan Valtakatu muuttuu tilapäisesti kaksikaistaiseksi lasten liikennekaupungin ja rakenteilla olevan sisäliikuntahallin kohdalla.

Alueelle rakennetaan sisäliikuntahallin vuoksi uudet liikennevalot. Lisäksi suojatien paikkaa siirretään ja joukkoliikenteelle tarkoitettua pysäkkiä pidennetään.

Valtakadun etelän puoleiset kaistat suljetaan noin 650 metrin matkalta. Joukkoliikenne sekä muu liikenne siirretään Valtakadun pohjoisen puolen kaistoille.

Uusi urheiluhalli rakenteilla Valtakadun viereen Lappeenrannassa.
Valtakadun varrelle nousevan Lappeenrannan sisäliikuntahallin rakennustyöt ovat jo pitkällä. Hallin muoto on jo nähtävillä. Kuva: Ville Toijonen / Yle

Liikennejärjestelyt alkavat maanantaina 29. syyskuuta.

Liikennejärjestelyiden vuoksi liikennekaupungin kohdalla oleva joukkoliikenteen pysäkki on poissa käytöstä. Väliaikainen pysäkki tulee kaistojen välissä olevalle keskisaarekkeelle vanhan pysäkin läheisyyteen.

Myös kevyt liikenne ohjataan alueella poikkeusreiteille.

Liikennejärjestelyt kestävät lokakuun loppupuolelle saakka.