Sähköinen henkilökortti sai kansanäänestyksessä kannatusta Sveitsissä

Sveitsissä äänestäjät ovat antaneet tukensa sähköiselle henkilöllisyystodistukselle kansanäänestyksessä. Asiasta uutisoi muun muassa Guardian.

Sunnuntaina järjestetyssä kansanäänestyksessä kyllä-äänet voittivat hiuksenhienosti 50,4 prosentin kannatuksella.

Kyselytutkimuksissa kyllä-äänille ennustettiin suurempaa kannatusta. Kansanäänestyksen äänestysprosentti oli 49,55, mikä oli Guardianin mukaan odotettua suurempi.

Sähköisestä henkilökortista äänestettiin viimeksi vuonna 2021. Tuolloin se ei saanut kannatusta, sillä sveitsiläiset olivat huolissaan yksityisten yritysten roolista henkilötietojen käsittelyssä.

Uudessa ehdotuksessa henkilökortin hankkiminen on vapaaehtoista ja ilmaista.