Lahden kaupunginhallitus hyväksyi maanantaisessa kokouksessaan esityksen yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä. Yt-neuvotteluilla tavoitellaan noin 100 henkilötyövuoden vähennyksiä.
Jytyn pääluottamusedustaja Katja Päivä ja JHL:n pääluottamusedustaja Kai Laakso arvioivat, että mahdolliset henkilöstövähennykset tarkoittavat muun muassa aukioloaikojen lyhentämistä ja palvelujen siirtämistä sähköisiksi. Kaupungin palveluja saatetaan myös lakkauttaa.
– Tämä oli yllätys. Emme tienneet, että tällaista on edes ajateltu, Laakso sanoo.
Lahden kaupungin tuleva yt-menettely koskee elinvoiman, kaupunkiympäristön ja konsernihallinnon palvelualueita. Kaupunki tavoittelee viiden miljoonan euron leikkauksia henkilöstökuluista.
– Jos puhutaan viiden miljoonan vähennyksestä eli sadan henkilötyövuoden vähennyksestä, niin kyllä se meidän toimintoihin vaikuttaa niin konkreettisesti, että jokainen Lahden kaupungin asukas sen tulee huomaamaan. Toivottavasti se on vähemmän, mitä esitetään, Laakso sanoo
Päivä toteaa, että viiden miljoonan euron henkilöstövähennysten päälle tulevat vielä mahdolliset muut säästötoimet.
– Pelkään pahaa meidän palveluiden puolesta. Meidän palvelutaso tulee heikkenemään huomattavasti, Päivä sanoo.
Potkuja jaetaan ensi vuonna, lomautuksia ei harkita
Neuvotteluiden piirissä on yhteensä vajaa tuhat Lahden kaupungin työntekijää elinvoiman, kaupunkiympäristön ja konsernihallinnon palvelualueilla.
Sivistyksen palvelualue ja lukiokoulutus jäävät yhteistoimintamenettelyn ulkopuolelle. Näin ollen esimerkiksi opettajat eivät ole neuvottelujen piirissä.
Mahdolliset henkilöstövähennykset toteutetaan kaupunginvaltuuston talousarviota 2026 koskevan päätöksen jälkeen ja vuoden 2026 aikana.
Lahden kaupungin mukaan irtisanomisten lisäksi muita mahdollisia henkilöstöön kohdistuvia sopeutustoimia voivat olla tehtävien ja toimintojen uudelleenorganisointi, tehtäväkuvien muutokset, eläköitymiset, tehtävien tai virkojen täyttämättä jättäminen, tehtävien ja palvelujen karsiminen tai supistaminen, määräaikaisten palvelussuhteiden vähentäminen, prosessien digitalisointi, palveluiden ulkoistaminen ja osa-aikaistaminen.
Vielä ei tiedetä miten säästöt konkretisoituvat. Kai Laakso näkee tulevaisuuden haastavana.
– Ehkä me kahden kuukauden päästä tiedämme enemmän, hän pohtii.
Yhteistoimintamenettelyllä tähdätään pysyvien kustannussäästöjen muodostumiseen. Tämän vuoksi lomautuksia ei harkita.